Matkalla Bloomsburgiin

Heräsin jälleen kerran kukonlaulun aikaan ihan issesseen. Lähdin läppäri kainalossa aamiaiselle. Jenkki oli edellisiltana maininnut Shuttlebussista joka veisi minut hostellin edestä Newarkin lentokentälle $20 hintaan, mutta en ollut kovinkaan luottavainen tähän tarjoukseen ja Googlailin aamiaisen yhteydessä julkisen liikenteen suomia mahdollisuuksia. Kaveri piti kuitenkin lupauksensa ja soitti aamulla bussikyytiä minulle. Shuttle olisi tietenkin pitänyt varata jo aiemmin ja seuraava noutoaika olisi ollut jo liian myöhään, sillä kyydin Bloomsburgiin oli määrä lähteä lentokentältä klo 12. Olin siis omatoiminen eli pakkasin kamat ja suuntasin kohti tuttua 13th Streetin metroasemaa. Hyppäsin B-metroon ja jäin Penn Stationilla pois. Nappasin junan ja saavuin n. 30min päästä Newarkin lentokentälle. Ei kovin vaikeaa, mutta kookas matkalaukku julkisissa on hieman rasittava kapistus. Newarkin juna-asemalta otettiin vielä Airtrain itse terminaali c:hen jonka Starbucks oli sovittu tapaamispaikaksi.

Starbucksissa oli lisäkseni kolme muutakin nuorta turistin näköisinä odottamassa kyytiä, joten esittäydyimme. Jarvis on Englannista, Manuel Saksasta ja tyttö jonka nimi ei nyt tule mieleen Espanjasta. Isolla BLOOMSBURG UNIVERSITY tekstillä merkitty pikkubussi kaarsi n. 12.15 kahvilan eteen ja raahasimme tavaramme bussiin. Jouduimme odottamaan vasta klo 12 laskeutuvalla koneella saapuvaa Ranskalaista Justinaa varmaan tunnin verran, puuduttavaa. Pääsimme lopulta matkaan ja köröttelimme kolmisen tuntia kunnes pääsimme Bloomsburgiin. Matkalla oli melkoisia liikennetukkoja ja siksi matka kesti niin kauan. Etäisyys Newarkista Bloomsburgiin on n. 150 mailia.

Saavuttuamme yliopistoalueelle haimme BU kortit. Kortti käy avaimena itse kämppään sekä omaan huoneeseeni. Lisäksi siihen voi ilmeisesti ladata rahaa ja sitä voi käyttää maksuvälineenä yliopiston ruokalassa yms. Seuraavaksi otimme suunnan kohti Wal-Martia, tuota (tietääkseni) maailman suurinta vähittäistavarakauppaa. Wallu oli tosiaan melko kookas ja tarjosikin kaikkea autonrenkaista vaatteisiin ja ruokiin. Verrattavissa Prismaan ja Cittariin, mutta ehkä vielä hieman laajempi valikoima tavaraa. Wallusta mukaan lähti lakanoiden, pyyhkeiden ja tyynyn lisäksi tietysti ruokaa.

Kaikki muut kyydissä olleet vaihtarit asuvat yläkampuksen peränurkassa n. vuoden vanhoissa Jessica Kozloff huoneistoissa ja saivat kyydin kämpilleen ensimmäisinä. Puoli kahdeksan aikaan pääsin lopulta omaa asuntooni Montgomery Place Apartmentsiin joka on sekin yläkampuksella, mutta jonkin verran lähempänä itse opiskelurakennuksia eli alakampusta. Kampuksia kiertää bussit jatkuvasti, eli liikkuminen paikasta toiseen on melko vaivatonta. Matka alhaalta ylös on alle kilometrin, mutta melko jyrkkää ylämäkeä. Koko kampusalue sijaitsee korkealla mäellä ja sieltä on hienot näköalat.

Tutkittuani asuntoni kaapit totesin, että siellä ei ole huonekalujen lisäksi mitään. Siis ei mitään. Siis ei todellakaan mitään. Ei ruokailuvälineitä, astioita, henkareita, suihkuverhoa, siivousvälineitä, paistinpannuja tai kattiloita. Ei siis mitään. Se tarkoittaa uutta pikaista reissua Walluun. Asunnossani asuu tämän hetken oletukseni mukaan kaksi muutakin opiskelijaa, mutta he eivät ole vielä saapuneet. Toivottavasti Mohammed ja Anton (ovessa lukee nimet) tuovat mukanaan jotain yleishyödyllistä, kuten imurin. Nämä kaksi asuvat samassa huoneessa keskenään. Minun ovessani on ainoastaan minun nimeni ja toivonkin todella, että saan olla siinä yksin. Huone on ehkä 10-15m2, eli ei todellakaan kiinnostaisi jakaa huonetta kenenkään kanssa.

Lähdimme Jarvisin ja Manuelin kanssa illastamaan kaupungin keskustaan. Otimme dösän alakampukselle ja kävelimme siitä. Kävimme jossain Italialaisessa nauttimassa pizzat. Otimme kaikki S-kokoiset rasvalevyt, mutta kukaan ei siltikään jaksanut syödä omaansa kokonaan. Nappasimme viimeiset slicet mukaan pahan päivän varalle ja palasimme kotiin.