Käytiin Kanadassa reilun viikon road tripillä Thanksgiving lomalla. Matka oli suunniteltu jo aikaa sitten ja majoituksetkin varattu. Reittinä oli Bloomsburg-Niagara Falls-Toronto-Kingston-Ottawa-Montréal-Bloomsburg. Reilun tuhannen mailin reissu kahdeksalle päivälle. Reissuun lähtivät Kari, Manuel, Marius, Jana, Aga, Jarvis ja tietysti lisävahvistus suomesta eli Hömppä. Hömppä tuli Jenkkeihin torstaina 18.11. ja käytiin kämppis-Chrisin kanssa hakemassa se Bloomsburgin sairaalan bussipysäkiltä seuraavana päivänä joskus puolenpäivän jälkeen. Käytiin syömässä koululla ja piipahdettiin Bloomsburgin keskustassakin. Illemmalla käytiin vuokraamassa autot reissua varten Enterprisesta.
Seuraavana aamuna (eli lauantaina) otimme suunnan kohti Niagara Falssia. Kävimme walmartista hakemassa GPS:n reissua varten ja kuulimme matkalla, että myös Aga sai viisuminsa ja pääsee mukaan. Koulu oli sössinyt viisumihakemuksen ja pantannut sitä pari viikkoa ennen lähettämistä eikä sitä sen takia meinattu saada ajoissa. Lopulta se käytiin siis hakemassa postista lähtöpäivänä. Paikallinen posti luovutti Agalle lähetetyn kirjeen (jossa sisällä passi ja viisumi) aika mielenkiintoisesti Janalle ilman mitään henkkareita tai että Aga olisi edes ollut mukana. Hyvä tietää, että USPS käsittelee henkilökohtaisia asiakirjoja vaadittavalla tarkkuudella.
Saavuimme Niagara Fallseille aika sopivasti vielä valoisan aikaan. Räpsimme pakolliset turistifotot ja jatkoimme matkaa parin-kolmen tunnin jälkeen, kun oli jo pimeää. Oltiin paikalla itse asiassa aika mukavasti, kun näimme putoukset sekä valoisalla että pimeällä. Pimeällä valaistus oli hienon näköinen ja spotit vaihtoivat värejään ehkä vartin välein. Olihan koko paikka tietysti muutenkin tosi hieno, mutta ehkä pienempi mitä odotin. Pääsee varmasti kesällä vielä paremmin oikeuksiinsa.
Matka Niagaralta Torontoon oli nopea, ehkä reilun 100km pyrähdys. Heitimme perille päästyämme kamat hostellihuoneeseemme ja lähdimme kundiporukalla syömään, sillä tytöt majoittuivat Janan jonkun tuttavan luona puolen tunnin päästä keskustasta. Safkan jälkeen kävimme maistamassa muutaman paikallisen oluen (Creemore) ja painuimme pehkuihin.
Sunnuntaiaamuna menimme Air Canada Centeriin ja ostimme liput päivän NBA matsii Toronto Raptors - Boston Celtics. Areenan ympärillä ja sisälläkin oli paljon lipputrokareita, mutta päädyimme ostamaan liput luukulta, kun niitä kerran oli vielä jäljellä. Lisäksi lipunmyyjä tiesi kertoa, etteivät trokareiden liput aina ole käypiä eli senkin takia oli hyvä ostaa ihan oikea lippu siitä virallisesta myyntipaikasta. Hankimme $50 liput piippuhyllyn ensimmäiseltä riviltä. Vaihtoehtona oli $35 liput piippuhyllyn kulmasta ylempää, mutta ensimmäinen rivi kuulosti tietysti huomattavasti paremmalta. Paikat osoittautuivatkin ihan hyviksi vaikka kentälle tietysti olikin matkaa, ja matsin näki tosi hyvin. Itse peli oli todella tiukka ja katsomon tunnelman onneksi kotijoukkue voitti lopulta 102-101. Celtics meinasi vielä kääntää pelin, kun ainoastaan pari sekuntia oli jäljellä, mutta heitto meni ohi. En seuraa yhtään koripalloa, mutta oltiin kaikki todella tyytyväisiä että käytiin katsomassa tuo matsi.
Pelin jälkeen menimme CN Toweriin, joka on kokonaisuudessan noin 550m korkea, mutta kävimme toiseksi ylimmässä "päätasossa" 350m tuntumassa. Tästä olisi päässyt vielä lähes sata metriä korkeammalle lisämaksua vastaan. Olimme juuri ja juuri valoisan aikaan ylhäällä, mutta pääasiassa näimme kaupungin iltavalaistuksessa. Komeat näköalat, mutta niistä parista korkeasta tornista missä olen itse käynyt pidän Eiffeliä huomattavasi hienompana. Lisäksi melkein $30 hintainen lippu torniin oli mielestäni hieman kohtuuton. Kävimme illalla syömässä erittäin kohtuuhintaisessa Gabby's baariravintolassa. Söin kookkaan fajitas-setin yhdeksällä kanadan taalalla, eivätkä muidenkaan annokset olleet kovin kalliita vaikka kukaan ei tainnut ruokaansa ihan loppuun asti jaksaakaan.
Maanantaina menimme ensimmäiseksi Hockey Hall of Fameen. Paikka oli 10min kävelymatkan päässä hostellistamme. Museossa oli aika kattava annos kiekkoilun historiaa ja sieltä löytyi aika paljon suomalaispelaajienkin esineitä, kuvia, paitoja yms. Mielenkiintoinen kierros kaikenkaikkiaan. Otimme hokipläjäyksen jälkeen suunnan kohti Chinatownia ja Kensington marketia Hömpän ja Manuelin kanssa. Pidin Kensingtonin alueesta. Kapeita matalia erilaisia taloja vierekkäin, paljon hienoja graffiteja ja maalauksia seinillä ja yksilöllisiä pikkupuoteja. Vuodenaika todennäköisesti rokotti kuitenkin aluetta ja kovin moni liikkeistä ei näyttänyt olevan auki. Piipahdimme vielä ylopistoalueella ja menimme illalla Hömpän kanssa Sushille.
Lähdimme tiistaina herättyämme kohti Kingstonia. Kingstoniin oli parin tunnin ajomatka, mutta pysähdyimme matkalla Brightonissa Lake Ontarion rannalla vanhan majakan luona nauttimassa auringonpaisteesta ja mukavista maisemista. Kingstonissa emme oikeastaan tehneet mitään. Kävimme tuon n. 120,000 asukkaan kaupungin keskustassa syömässä Five Guysissa ja menimme reissun parhaan majoituspaikan huoneeseen katsomaan NHL matsia töllöstä.
Keskiviikkona matkasimme Ottawaan. Hostellimme Ottawassa oli kolmekerroksinen puinen omakotitalo. Alakerrassa oli kotoisa olohuone useine sohvineen, nojatuoleineen ja tietysti tv. Meillä oli oma siisti parvekkeellinen huone talon ylimmässä kerroksessa. Asetuttuamme lähdimme syömään ja katsastamaan kaupunkia. Aikamme seikkailtuamme kävimme printtaamassa ostamamme NHL liput Ottawa Senators - Dallas Stars matsiin ja selvitimme miten areenlle pääsee. Toisin kuin Toronton Air Canada Center, Ottawan Scotiabank Place ei ollut keskustassa vaan melkein 30km päässä siitä. Kävimme Tim Hortonsissa (Kanadan Dunkin Donuts) kahvidonitseilla ja otimme bussin areenalle. Matsi oli valitettavasti pettymys. Tunnelma areenalla oli laimehko, peli oli vähämaalinen (1-2 Starsille), Jarkko Ruutu ei aiheuttanut hämminkiä, Kari Lehtonen ei pelannut Starsin veskana eikä pelissä nähty yhden yhtä tappelua. Matsin jälkeen otimme bussin takaisin hostellille, chillasimme tovin ja menimme nukkumaan.
Torstaina ajoimme Montrealiin. Matka kesti vajaa pari tuntia. Kaupunkiin saavuttuaan huomasi tulleensa Quebecin puolelle, sillä kaikki kyltit olivat pääasiassa ranskaksi ja kaduilla kuuli oikeastaan ainoastaan ranskaa. Onneksi ihmiset sentään olivat iloisemman ja ystävällisemmän oloisia kuin mikä kuva ranskalaisista yleisesti on. Montrealissa oli lisäksi kylmempi kuin missään muualla siihen asti. Pyörimme ensimmäisen päivän kaupungilla ja päädyimme illalla sporttibaariin (La Station Des Sports) syömään ja juomaan erittäin kohtuuhintaisia ruokia ja juomia. Tilasin Poutinen joka on ainakin itäisessä Kanadassa suosittua paikallista ruokaa. Perinteinen Poutine koostuu ranskalaisistaa, juustostaa ja kastikkeesta, mutta sitä saa muillakin lisukkeilla. En pitänyt sitä mitenkään kovin erikoisena kuten ainesosista saattaa päätellä. Tarjoilija antoi meille kuitenkin Montrealin parhaan Poutineravintolan osoitteen ja kehotti meitä käymään siellä.
Seuraavana päivänä suuntasimme vanhaan kaupunkiin (Old Montréal). Keli oli pirun kylmä ja tuulinen ja taisi taivaalta tulla jokunen lumihiutalekin. Alueella oli off season -katuremontit käynnissä, mutta rakennukset olivat hienoja. Paremmalla kelillä olisin voinut pyöriä siellä kauemminkin, mutta jatkoimme kierroksen jälkeen matkaamme kohti olympiastadionia. Montrealin olympialaiset olivat vuonna 1976 ja sen kyllä huomasi rakennuksista. Kaikki nuo oman aikansa uljaat betonirakennelmat eivät olleet pelkästään rapistuneita vaan lisäksi myös erittäin rumia. Todistettuamme Lasse Virénin nimen voittolaatoissa palasimme hostellille sulamaan.
Illalla päätimme ottaa sporttibaarin tarjoilijattaren neuvosta vaarin ja lähdimme etsimään Poutineravintolaa (La Banquise). 45 minuutin epäuskoisen harhailun jälkeen löysimme kuin löysimmekin tuon ravintolan vain todetaksemme, että paikka oli aivan täynnä ja sinne oli melkein puolen tunnin jono. No koska olimme jo tulleet niin pitkälle, päätimme jäädä odottamaan. Ilmeisesti jono ravintolaan ainakin perjantai-iltana on tavallinen näky sillä taaksemme ilmestyneen jonon porukka ei näyttänyt olevan asiasta moksiskaan. Veikkaan, että osa porukasta joutui odottamaan sisälle pääsyään lähes tunnin verran. Saimme lopulta pöydän ja tilasimme ehkä 20 eri Poutinevaihtoehdon joukosta itsellemme mieluisimmat. Hinnat olivat huokeita (luokkaa $6-9 normaalit, $10-13 isot) ja annokset kookkaitan, mutta kenestäkään ei tullut Poutinen ystävää. Oma annokseni oli kyllä parempi kuin minkä sporttibaarissa sain, mutta ei se vieläkään säväyttänyt. Viidestä maistajasta ainoastan Manuel sanoi syövänsä tätä herkkua uudestaan jos tilanne sen sallii.
Hömppä otti lauantaina junan takaisin Nykiin ja me jäimme vielä päiväksi Montrealiin. Käytiin Manuelin kanssa tsekkaamassa Montrealin kasino ja nähtiin siinä samalla vilaus F1 radastakin. Oli aika kylmä ja tuulinen keli niin jätettiin radan läpi kävely väliin. Kasino oli iso. Muistaakseni 6 kerroksinen ja laajalla alueella. Siellä oli lähinnä vanhuksia pelaamassa yksikätisiä. Lähinnä vilkastiin paikka läpi, juotiin ilmaset kupit kaffetta ja pelattiin vitosella kenoa. Raskaiden tappioiden jälkeen otettiin metro Little Italyyn ja käytiin syömässä pizzat. Illalla mentiin lähiravintolaan katsomaan töllöstä, kun Montreal Canadiens pieksi Buffalo Sabresin ja mentiin ajoissa nukkumaan.
Lähdettiin aamulla yhdeksältä tien päälle. Marius oloi jättänyt kannettavansa (ja sen mukana viisumipaperinsa ja passinsa) Ottawan hostelliin, joten jouduimme ajamaan sitä kautta takaisin. Kieppi toi noin 1,5-2h lisää ajettavaa tuohon muuten n. 8 tunnin reissuun, mutta sille ei mahtanut mitään. Ajomatka sujui lepposasti ja menikin yllättävän nopeasti kaikesta huolimatta.
Reissu oli oikein mukava ja haluaisin käydä vielä joskus ainakin Montrealissa uudestaan. Luulen, että kaupunki on kesällä todella jees.
Saturday, December 4, 2010
Wednesday, November 17, 2010
Tenttiviikko, piipahdus Washingtonissa ja Phoenixville
Koeviikko oli muutama viikko sitten ja useimmat kokeista olivat melko naurettavia. Project Managementin midtermiä ei tehty luokassa, vaan opettaja laittoi kokeen verkkoon josta se printattiin ja tehtiin oman ryhmän kanssa yhdessä. Kaikki kysymykset olivat monivalintayssäreitä, eli a b c d. Vastaukset tietysti katsottiin kirjasta ja niin kai opettaja oletti meidän tekevänkin. Jokainen vastasi n. viiteen kysymykseen. Computer Forensics kurssin koe oli myös melko iisi, mutta onnistuin sössimään pari helpohkoa tehtävää. Siinä kokeessa sentään piti oikeasti osata niitä asioita jota lukukauden aikana on opetettu. Principles of Managementin koe oli paria kysymystä lukuunottamatta monivalintakoe. Kokeessa sai käyttää kirjaa ja kaikki kysymykset olivat enemmän tai vähemmän suoria lauseita kirjasta eli vastaukset oli helppo löytää. Telecommunicationsin tentti oli onlinekoe eli sen sai tehdä kotoa käsin. Monivalintatehtäviä, kysymykset ja vastaukset tässäkin suoraan kirjasta. Haastavin tentti oli Modelling and Simulation for Business -kurssin koe. Kurssi on mielenkiintoinen, mutta kukaan ei meinaa pysyä täysin kärryillä asioista. Koko aihe on kovin teoreettisen oloinen ja opettajakin olettaa meidän tietävän kaikesta kaiken jo valmiiksi. Noh, kaikista kokeista selvittiin kunnialla niinkuin tässä tapauksessa arvata saattaakin.
Koulu järkkäsi Washington D.C. päiväreissun 6.11. Hintaan $25 sisältyi bussikuljetukset ja Capitolin kierros. Valitettavasti bussi hajosi matkalla meitä hakemaan ja varadösän saapuminen kestikin toista tuntia. Kuljettimen myöhästyminen valitettavasti maksoi sen Capitolin kierroksen, eli jouduimme tyytymään rakennuksen pällistelyyn ulkoa päin. Capitolilta siirryimmekin luontevasti Washington Monumentin kautta National World War II Memorialille ja siitä taas Lincoln Memorialille. Kävimme vielä Vietnam Veterans Memorialilla ja totesimme, että Washingtonissa on monta monumenttia ja memorialia! Lopuksi kävimme katsastamassa vielä The White Housen - tietysti. Loppuaika piti viettää erilaisissa museoissa joita sieltä löytyy useita, mutta ehdimme piipahtaa ainoastaan yhdessä. Noin 20min kiertelyn jälkeen, eli 17.30 kaikki museot menivät kiinni, eli se niistä.. Jäipähän jotain seuraavaankin kertaan. Tosin pikaisen kaupunkikierroksen jälkeen totesimme, ettei D.C.:ssä taida noiden monumenttien ja museoiden jälkeen olla juurikaan mitään kiinnostavaa.
Viime viikonlopun vietimme Iestynin (kämppis) kotona Phoenixvillessä, n. parin tunnin ajomatkan päässä Philadelphian suuntaan. Kävimme perjantaina perille saavuttuamme Tomin (toinen kämppis), Iestynin ja Iestynin isän Juanin kanssa kaupungin keskustassa olevassa panimoravintolassa, jossa Iestynin isä tarjosi porukalle illallisen. Illallisen seuraksi nautimme samaisen panimon Vienna Red Lageria, joka oli todella maukasta. Jatkoimme vielä iltaa paikallisessa baarissa nauttimalla pari pitcheriä myös todella hyvää Sam Adams Winter Lageria. Baarissa oli myös älytön kolikkopeli. Kaikki varmaan tietää sen pelin missä voit ohjata mekaanista "kouraa" ja yrittää napata pehmolelun laarista, tiputtaa sen lokeroon ja napata sen sitten itselleen. Tämä peli oli muuten sama, mutta pehmolelujen sijaan laarissa oli eläviä rapuja. Ilmeisesti ravintola sitten kokkaa sen pelaajalle, jos sieltä onnistuu ravun itselleen onkimaan.
Lauantaina kävimme lähistöllä olevassa Outletissa tekemässä hankintoja. Chris (kolmas kämppis) asuu outletin lähistöllä ja tuli myös mukaan. Kaupoista löytyi tosi paljon laatutavaraa edullisesti. N. 3-4h pyörimisen jälkeen päädyin ostamaan takin ja pari t-paitaa. Haimme matkalla Iestynille muutaman pizzan ja naatimme illan ja illallisen töllön parissa. Kävimme sunnuntaina vielä King of Prussia ostarilla jossa nöyrryin taas halpojen hintojen edessä ja ostin pari pitkähihaista ja kauluspaidan. Ostarilta lähdettyämme kävimme Five Guys Burgers and Friesissa syömässä. Bursat ja ranskalaiset olivat molemmat tosi hyviä ja bursan väliinkin sai valita ihan mitä halusi. Omituisuutena paikassa on aina tarjolla kuorimattomia maapähkinöitä joita saa syödä ilmaiseksi sen verraan kun tykkää. Palasimme takaisin Bloomsburgiin joskus 9 aikaan illalla ja rento viikonloppu oli pulkassa.
Koulu järkkäsi Washington D.C. päiväreissun 6.11. Hintaan $25 sisältyi bussikuljetukset ja Capitolin kierros. Valitettavasti bussi hajosi matkalla meitä hakemaan ja varadösän saapuminen kestikin toista tuntia. Kuljettimen myöhästyminen valitettavasti maksoi sen Capitolin kierroksen, eli jouduimme tyytymään rakennuksen pällistelyyn ulkoa päin. Capitolilta siirryimmekin luontevasti Washington Monumentin kautta National World War II Memorialille ja siitä taas Lincoln Memorialille. Kävimme vielä Vietnam Veterans Memorialilla ja totesimme, että Washingtonissa on monta monumenttia ja memorialia! Lopuksi kävimme katsastamassa vielä The White Housen - tietysti. Loppuaika piti viettää erilaisissa museoissa joita sieltä löytyy useita, mutta ehdimme piipahtaa ainoastaan yhdessä. Noin 20min kiertelyn jälkeen, eli 17.30 kaikki museot menivät kiinni, eli se niistä.. Jäipähän jotain seuraavaankin kertaan. Tosin pikaisen kaupunkikierroksen jälkeen totesimme, ettei D.C.:ssä taida noiden monumenttien ja museoiden jälkeen olla juurikaan mitään kiinnostavaa.
Viime viikonlopun vietimme Iestynin (kämppis) kotona Phoenixvillessä, n. parin tunnin ajomatkan päässä Philadelphian suuntaan. Kävimme perjantaina perille saavuttuamme Tomin (toinen kämppis), Iestynin ja Iestynin isän Juanin kanssa kaupungin keskustassa olevassa panimoravintolassa, jossa Iestynin isä tarjosi porukalle illallisen. Illallisen seuraksi nautimme samaisen panimon Vienna Red Lageria, joka oli todella maukasta. Jatkoimme vielä iltaa paikallisessa baarissa nauttimalla pari pitcheriä myös todella hyvää Sam Adams Winter Lageria. Baarissa oli myös älytön kolikkopeli. Kaikki varmaan tietää sen pelin missä voit ohjata mekaanista "kouraa" ja yrittää napata pehmolelun laarista, tiputtaa sen lokeroon ja napata sen sitten itselleen. Tämä peli oli muuten sama, mutta pehmolelujen sijaan laarissa oli eläviä rapuja. Ilmeisesti ravintola sitten kokkaa sen pelaajalle, jos sieltä onnistuu ravun itselleen onkimaan.
Lauantaina kävimme lähistöllä olevassa Outletissa tekemässä hankintoja. Chris (kolmas kämppis) asuu outletin lähistöllä ja tuli myös mukaan. Kaupoista löytyi tosi paljon laatutavaraa edullisesti. N. 3-4h pyörimisen jälkeen päädyin ostamaan takin ja pari t-paitaa. Haimme matkalla Iestynille muutaman pizzan ja naatimme illan ja illallisen töllön parissa. Kävimme sunnuntaina vielä King of Prussia ostarilla jossa nöyrryin taas halpojen hintojen edessä ja ostin pari pitkähihaista ja kauluspaidan. Ostarilta lähdettyämme kävimme Five Guys Burgers and Friesissa syömässä. Bursat ja ranskalaiset olivat molemmat tosi hyviä ja bursan väliinkin sai valita ihan mitä halusi. Omituisuutena paikassa on aina tarjolla kuorimattomia maapähkinöitä joita saa syödä ilmaiseksi sen verraan kun tykkää. Palasimme takaisin Bloomsburgiin joskus 9 aikaan illalla ja rento viikonloppu oli pulkassa.
Wednesday, November 10, 2010
Esitelmät, Homecoming ja Halloween
Viime päivityksestä on tovi vierähtänyt. Viime aikojen tapahtumista mainitsemisen arvoisia ovat varmaan ala-asteen esitelmät, Homecoming-paraati, Halloween ja Washingtonin reissu. Kirjoitetaan nyt tähän vaikka kolmesta ensin mainitusta ja jatketaan lähipäivinä muista jutuista.
Aloitetaan vaikka tästä "uudesta" kämpästä. Kerroin aiemmin, että jouduin muuttamaan toiseen kämppään. Muutto ei ollut lopulta lainkaan huono homma, vaan olen viihtynyt tässä asunnossa tosi hyvin. Yläkerrassa asuvat toisensa entuudestaan tuntevat Iestyn, Chris, Tom ja Dario, alakerrassa minä ja Marcus. Vietän enimmäkseen aikaa Iestynin, Chrisin ja Tomin kanssa. Hauskoja sällejä, tullaan hyvin toimeen. Kaikki kolme pelaavat koulun rugbyjoukkueessa. Kaupassa käyminenkin helpottui kummasti, kun ei tarvitse enää käyttää Walmartin dösää vaan saan aina kämppiksiltä kyydin.
Kävimme 15.10. jokusen muun ulkomaalaisen kanssa Bloomsburgin alueen kolmella eri ala-asteella pitämässä esitelmät kotimaistamme. Nappulat joille esitelmät pidettiin olivat 3-6 -luokkalaisia. Teimme ja pidimme esitelmän Karin kanssa yhdessä. Käytännössä n. 15 Powerpoint slidea kuvia Suomesta ja päälle selitykset. Nuorimmat naperot olivat haltioissaan lähinnä poroista ja paljosta lumesta. Vanhempia lapsia ei tuntunut älyttömästi kiinnostavat, mutta jaksoivat ne silti jotain kysellä. Suositummat kysymykset taisivat olla, että onko Suomessa kotieläimiä ja mitä ruokaa siellä syödään. Mariukselta kysyttiin esim. onko Saksassa autoja. No lopulta rasavillit tuntuivat kuitenkin olevan tyytyväisiä päiväänsä.
Homecoming-paraati oli 23.10. Homecoming on siis perinne jolloin muualle muuttaneet tai täältä valmistuneet palaavat takaisin fiilistelemään. Paraatissa meidän pienen porukkamme lisäksi pari eri marssiorkesteria, jokunen penkkarityyliin ihmisillä lastattu kuorma-auto, sekä useita erilaisia rakenneltuja ajoneuvoja. Kuljimme alakampukselta pääkadun läpi Bloomsburgin puistoon asti. Kadun varrella oli paljon ihmisiä katsomassa paraatia ja nappuloita keräämässä paraatista heitettyjä karkkeja. Paraatin jälkeen meillä oli puistossa piknikki, joten ei ollut reissu ihan turha! Sinne oli tilattu mm. neljä n. 1,5m kokoista täytettyä patonkia ja muuta vatsan täytettä. Myöhemmin koulun jenkkifutisjoukkueella oli tietysti Homecoming-ottelu ja katsomo oli ihan täynnä väkeä. Bloomsburg voitti sen ottelun, kuten kaikki muutkin tämän kauden matsinsa ihan ensimmäistä lukuun ottamatta.
Halloween oli tietysti kuun lopussa eli sunnuntaina. Ensimmäisiä Halloween-juhlia oli jo torstaina ja niitä jatkui aina sunnuntaihin asti. Ihmisillä näkyi tietysti hirveästi erilaisia asuja ja kaikki olivat tietysti pukeutuneet joksikin. Kävimme lauantaina parissakin eri juhlapaikassa meksikolaisen Jessen ja kämppikseni Tomin kanssa. Juhliin oli panostettu huolella. Koti oli raivattu huonekaluista ja paikalle oli tuotu DJ ja MC. Paikka oli tietysti ihan täynnä porukkaa.Muutenkin koko Halloween ja syksy on näkynyt etenkin tuolla kaupungilla jo viikkoja ennen Halloweenia. Useiden talojen kuistit oli koristeltu teeman mukaan ja joihinkin oli selvästi panostettu melko paljonkin. Hienon näköistä. Täällä on muutenkin ollut hieno syksy ja hieno ruska. Kelit ovat vaihdelleet kovasti, mutta vieläkään ei ole hirveän kylmä. Esim. tänään pärjäsi mainiosti ilman takkia, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
Mun Halloweenkostyymi (valitan surkeaa kuvaa). Olin jonkin sortin hillbilly:
Jääköön postaus tällä kertaa tähän. Koitetaan raapustaa taas lisää jokusen päivän sisällä.
Aloitetaan vaikka tästä "uudesta" kämpästä. Kerroin aiemmin, että jouduin muuttamaan toiseen kämppään. Muutto ei ollut lopulta lainkaan huono homma, vaan olen viihtynyt tässä asunnossa tosi hyvin. Yläkerrassa asuvat toisensa entuudestaan tuntevat Iestyn, Chris, Tom ja Dario, alakerrassa minä ja Marcus. Vietän enimmäkseen aikaa Iestynin, Chrisin ja Tomin kanssa. Hauskoja sällejä, tullaan hyvin toimeen. Kaikki kolme pelaavat koulun rugbyjoukkueessa. Kaupassa käyminenkin helpottui kummasti, kun ei tarvitse enää käyttää Walmartin dösää vaan saan aina kämppiksiltä kyydin.
Kävimme 15.10. jokusen muun ulkomaalaisen kanssa Bloomsburgin alueen kolmella eri ala-asteella pitämässä esitelmät kotimaistamme. Nappulat joille esitelmät pidettiin olivat 3-6 -luokkalaisia. Teimme ja pidimme esitelmän Karin kanssa yhdessä. Käytännössä n. 15 Powerpoint slidea kuvia Suomesta ja päälle selitykset. Nuorimmat naperot olivat haltioissaan lähinnä poroista ja paljosta lumesta. Vanhempia lapsia ei tuntunut älyttömästi kiinnostavat, mutta jaksoivat ne silti jotain kysellä. Suositummat kysymykset taisivat olla, että onko Suomessa kotieläimiä ja mitä ruokaa siellä syödään. Mariukselta kysyttiin esim. onko Saksassa autoja. No lopulta rasavillit tuntuivat kuitenkin olevan tyytyväisiä päiväänsä.
Homecoming-paraati oli 23.10. Homecoming on siis perinne jolloin muualle muuttaneet tai täältä valmistuneet palaavat takaisin fiilistelemään. Paraatissa meidän pienen porukkamme lisäksi pari eri marssiorkesteria, jokunen penkkarityyliin ihmisillä lastattu kuorma-auto, sekä useita erilaisia rakenneltuja ajoneuvoja. Kuljimme alakampukselta pääkadun läpi Bloomsburgin puistoon asti. Kadun varrella oli paljon ihmisiä katsomassa paraatia ja nappuloita keräämässä paraatista heitettyjä karkkeja. Paraatin jälkeen meillä oli puistossa piknikki, joten ei ollut reissu ihan turha! Sinne oli tilattu mm. neljä n. 1,5m kokoista täytettyä patonkia ja muuta vatsan täytettä. Myöhemmin koulun jenkkifutisjoukkueella oli tietysti Homecoming-ottelu ja katsomo oli ihan täynnä väkeä. Bloomsburg voitti sen ottelun, kuten kaikki muutkin tämän kauden matsinsa ihan ensimmäistä lukuun ottamatta.
Halloween oli tietysti kuun lopussa eli sunnuntaina. Ensimmäisiä Halloween-juhlia oli jo torstaina ja niitä jatkui aina sunnuntaihin asti. Ihmisillä näkyi tietysti hirveästi erilaisia asuja ja kaikki olivat tietysti pukeutuneet joksikin. Kävimme lauantaina parissakin eri juhlapaikassa meksikolaisen Jessen ja kämppikseni Tomin kanssa. Juhliin oli panostettu huolella. Koti oli raivattu huonekaluista ja paikalle oli tuotu DJ ja MC. Paikka oli tietysti ihan täynnä porukkaa.Muutenkin koko Halloween ja syksy on näkynyt etenkin tuolla kaupungilla jo viikkoja ennen Halloweenia. Useiden talojen kuistit oli koristeltu teeman mukaan ja joihinkin oli selvästi panostettu melko paljonkin. Hienon näköistä. Täällä on muutenkin ollut hieno syksy ja hieno ruska. Kelit ovat vaihdelleet kovasti, mutta vieläkään ei ole hirveän kylmä. Esim. tänään pärjäsi mainiosti ilman takkia, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
Mun Halloweenkostyymi (valitan surkeaa kuvaa). Olin jonkin sortin hillbilly:
Jääköön postaus tällä kertaa tähän. Koitetaan raapustaa taas lisää jokusen päivän sisällä.
Sunday, October 24, 2010
New York
Kävimme kaksi viikkoa sitten Nykissä Mariuksen, Manuelin, Janan ja Agan kanssa. Vuokrasimme auton ja hurautimme Manhattanille vajaassa kuudessa tunnissa. Melko ripeästi, kun ottaa huomioon, että matkaa on suunnilleen 250km. Meillä oli alunperin ajo-ohjekin mukana, mutta se päätti karata kojelaudalta johonkin tien 80 varteen, kun Marius avasi ikkunan. Ajoimme siis mönkään pari kertaa ja lopulta jonotimme Holland-tunneliin varmaan tunnin. Kun pääsimme lopulta Manhattanin puolelle jouduimme ajamaan sen läpi etelästä aina Washington Heightsiin asti.
Saavuttuamme hostelliimme meille kerrottiin ettei varauksemme ollut mennyt läpi eikä heillä ole huoneita vapaana. Tämä hostelli oli jo varausvaiheessa ainoa missä oli meille tarpeeksi tilaa. Ei ollut paras mahdollinen uutinen kuuden tunnin reissaamisen jälkeen, mutta onneksi työntekijät saivat meille huoneen pienellä uudelleenjärjestelyllä. Huone oli ehkä surkein missä olen ikinä yöpynyt ja olen kuitenkin melko monessa hostellissa viettänyt öitä. Huoneeseemme mentiin toisen huoneen läpi ja koska yhteiskylppäri oli meidän huoneemme yhteydessä, sen toisen huoneen asukit joutuivat kulkemaan sinne meidän huoneemme kautta. Patjat olivat ilmalla täytettyjä ja sänkyjä oli ainoastaan neljä. Marius nukkui pelkällä patjalla lattialla. Johtoja meni lattialla miten sattuu ja tulipa/menipä pari piuhaa ikkunasta ulos/sisäänkin. Ikkunaa ei siis saanut täysin suljettua, koska välissä olivat ne johdot. Huoneen kulmaan oli tuotu joku rämä lattiavalaisin, koska kattovalo ei toiminut.
Noh, jätimme kamat huoneeseen ja otimme suunnan mid/downtowniin metrolla. Vaikka matka Washington Heightsista alas keskikaupunkiin on melko pitkä, express-metrolinjalla pääsi Columbus Circlelle n. 10-15 minuutissa. Pyörimme randomisti ympäriinsä ilman sen suurempia suunnitelmia. Kävimme muutamassa kaupassa ja ihmeteltiin Times Squarea. Abercrombie & Fitchillä on outoja kauppoja. Piipahdimme niiden liikkeessä ja sinne joutui kirjaimellisesti jonottamaan sisään. Ovella hengaili jotain mallikundeja ilman paitaa ja sisällä oli diskotunnelma. Melko pimeää, musiikki soi kovalla ja työntekijät joraili. Ei tullut tehtyä hankintoja. Käväistiin syömässä ja palattiin hostelliin joskus 12 aikaan yöllä. Katu jossa majoituksemme sijaitsi oli yöllä kuin suoraan jostain leffasta. Tummia porukoita hengaili talojen rappusilla joutilaan näköisinä. Vaikkei mitään ihmeellistä tapahtunutkaan, en silti haluaisi liikkua siellä yksin yöaikaan.
Hostellin työntekijällä oli syntymäpäiväpirskeet melko suoraan huoneemme yläpuolella sijaitsevassa keittiö/olkkaritilassa. Muut porukastamme menivät mukaan juhlimaan, mutta päätin jäädä nukkumaan. Saadakseen meille alunperin tilaa, muutama huoneessa aiemmin asustanut ranskalainen tyttö oli siirretty toisaalle. Yksi tytöistä oli lukinnut varusteensa sänkyyn, eli tavaroita ei oltu saatu siirrettyä. Tytöt tulivat huoneeseen kovin ihmeissään joskus kahden kolmen aikaan yöllä höpöttämään ranskaa. Neuvoimme "vastaanottotiskille" ja saimme tilanteen selvitettyä humalaisen henkilökunnan avustuksella.
Seuraava päivä meni lepposasti, vaikka selkä olikin mennyt täysin jumiin todennäköisesti sen "Queen size"- ilmapatjan takia. Kävimme Ground Zerolla, Wall Streetillä ja otimme ilmaisen lautan Staten Islandille katsastaen samalla Vapaudenpatsaankin. Tarkoitus oli vielä käydä Empire State Buildingin näköalakerroksessakin, mutta aika ei valitettavasti riittänyt. Ensi kerralla sitten.
Kotimatka meni hurjasti paremmin kuin toiseen suuntaan. Matka kesti alle kolme tuntia ja autokin saatiin palautettua vuokraliikkeelle ajoissa. Onneksi bensa-asemalla oli joku tankkaamassa tippiä vastaan ja rahaakin saa drive-in atm:stä niin ei tarvinnut takaisin tullessa edes autosta nousta pois. On se helppoa.
Saavuttuamme hostelliimme meille kerrottiin ettei varauksemme ollut mennyt läpi eikä heillä ole huoneita vapaana. Tämä hostelli oli jo varausvaiheessa ainoa missä oli meille tarpeeksi tilaa. Ei ollut paras mahdollinen uutinen kuuden tunnin reissaamisen jälkeen, mutta onneksi työntekijät saivat meille huoneen pienellä uudelleenjärjestelyllä. Huone oli ehkä surkein missä olen ikinä yöpynyt ja olen kuitenkin melko monessa hostellissa viettänyt öitä. Huoneeseemme mentiin toisen huoneen läpi ja koska yhteiskylppäri oli meidän huoneemme yhteydessä, sen toisen huoneen asukit joutuivat kulkemaan sinne meidän huoneemme kautta. Patjat olivat ilmalla täytettyjä ja sänkyjä oli ainoastaan neljä. Marius nukkui pelkällä patjalla lattialla. Johtoja meni lattialla miten sattuu ja tulipa/menipä pari piuhaa ikkunasta ulos/sisäänkin. Ikkunaa ei siis saanut täysin suljettua, koska välissä olivat ne johdot. Huoneen kulmaan oli tuotu joku rämä lattiavalaisin, koska kattovalo ei toiminut.
Noh, jätimme kamat huoneeseen ja otimme suunnan mid/downtowniin metrolla. Vaikka matka Washington Heightsista alas keskikaupunkiin on melko pitkä, express-metrolinjalla pääsi Columbus Circlelle n. 10-15 minuutissa. Pyörimme randomisti ympäriinsä ilman sen suurempia suunnitelmia. Kävimme muutamassa kaupassa ja ihmeteltiin Times Squarea. Abercrombie & Fitchillä on outoja kauppoja. Piipahdimme niiden liikkeessä ja sinne joutui kirjaimellisesti jonottamaan sisään. Ovella hengaili jotain mallikundeja ilman paitaa ja sisällä oli diskotunnelma. Melko pimeää, musiikki soi kovalla ja työntekijät joraili. Ei tullut tehtyä hankintoja. Käväistiin syömässä ja palattiin hostelliin joskus 12 aikaan yöllä. Katu jossa majoituksemme sijaitsi oli yöllä kuin suoraan jostain leffasta. Tummia porukoita hengaili talojen rappusilla joutilaan näköisinä. Vaikkei mitään ihmeellistä tapahtunutkaan, en silti haluaisi liikkua siellä yksin yöaikaan.
Hostellin työntekijällä oli syntymäpäiväpirskeet melko suoraan huoneemme yläpuolella sijaitsevassa keittiö/olkkaritilassa. Muut porukastamme menivät mukaan juhlimaan, mutta päätin jäädä nukkumaan. Saadakseen meille alunperin tilaa, muutama huoneessa aiemmin asustanut ranskalainen tyttö oli siirretty toisaalle. Yksi tytöistä oli lukinnut varusteensa sänkyyn, eli tavaroita ei oltu saatu siirrettyä. Tytöt tulivat huoneeseen kovin ihmeissään joskus kahden kolmen aikaan yöllä höpöttämään ranskaa. Neuvoimme "vastaanottotiskille" ja saimme tilanteen selvitettyä humalaisen henkilökunnan avustuksella.
Seuraava päivä meni lepposasti, vaikka selkä olikin mennyt täysin jumiin todennäköisesti sen "Queen size"- ilmapatjan takia. Kävimme Ground Zerolla, Wall Streetillä ja otimme ilmaisen lautan Staten Islandille katsastaen samalla Vapaudenpatsaankin. Tarkoitus oli vielä käydä Empire State Buildingin näköalakerroksessakin, mutta aika ei valitettavasti riittänyt. Ensi kerralla sitten.
Kotimatka meni hurjasti paremmin kuin toiseen suuntaan. Matka kesti alle kolme tuntia ja autokin saatiin palautettua vuokraliikkeelle ajoissa. Onneksi bensa-asemalla oli joku tankkaamassa tippiä vastaan ja rahaakin saa drive-in atm:stä niin ei tarvinnut takaisin tullessa edes autosta nousta pois. On se helppoa.
Wednesday, October 13, 2010
Eroavaisuuksia
Olen yrittänyt miettiä kulttuuri-, ja miksei muitakin eroja suomalaisten ja amerikkalaisten välillä, mutta totesin ettei niitä ainakaan päivittäisessä elämässä tule hirveästi esiin. Kysyin toiselta suomalaiselta Haaga-Helian vaihtarilta asiaa ja hän oli samaa mieltä. Katsotaanpa.
Kuka tahansa ohi kävelevä tyyppi saattaa moikata; "How you doing", "What's up", "How's it going". Tähän ei luonnollisesti edes odoteta vastausta vaan yleensä tupataan vaan heittämään vastaava repla takaisin. Esim. kun joskus ollaan kävelty parin kaverin kanssa ulkona, vastaan tulleesta tuntemattomasta porukasta on joku saattanut tokaista "How's it going guys". Sama on käynyt useita kertoja kävellessäni yksin myös. Aluksi tuohon ei oikein osannut vastata, mutta nyt siihen on jo hieman tottunut ja siihen osaa reagoida. Aina jos joku aivastaa, sanotaan "Bless you", aina kun kiitetään (ja aina kiitetään jos siihen aihetta on) vastataan "You're welcome". Bussista noustessa suurin osa oppilaistakin kiittää kuskia, eli täydellä dösällisellä kuski saattaa tokaista you're welcomen kymmeniä kertoja putkeen yhden kyydin jälkeen. Kun asioidaan jossain, myyjä toivottaa lähes poikkeuksetta hyvää päivänjatkoa.
Kenkiä pidetään sisällä jalassa ja autolla tietysti mennään joka paikkaan. Kaikki pitävät melkeinpä sankarina jos kävelee puolta kilometriä pidemmän matkan. Valoja pidetään turhaan päällä jatkuvasti. Koko kämpässä saattaa olla valoisaa läpi yön vaikka kaikki ovat nukkumassa. Lisäksi televisio saatetaan jättää koko päiväksi päälle, kun se on kerran avattu vaikka kukaan ei olisi paikalla. Olen muutamaan otteeseen tullut huoneestani laittamaan television kiinni, kun se on ollut yksinään turhaan päällä enkä ole jaksanut kuunnella sitä. Kampuksen jokainen ravintola pakkaa mukaan otettavat ruoat styroksipakkaukseen ja useimmat oppilaat ottavat yleensä ruokansa mukaan. Vaikka ruoka syötäisiin siellä ravintolassa se pyydetään silti mukaan jos vaikka sattuisi käymään niin että jotain jää mukaan otettavaksi. Kukaan ei myöskään tunnu kierrättävän. Roskikselta löytyy omat pönttönsä laseille, tölkeille ja paperille, mutta kaikki heitetään kotona yhteen ja samaan roskapönttöön. Tuntuu hieman turhalta eritellä banaaninkuoret siellä kotona eri pönttöön, kun täällä 300 miljoonaa ihmistä ei välitä asiasta. Noh, ehkä pienehkö yleistys, mutta kuitenkin.
Televisiosta tuli mieleeni mainokset, jotka ovat kovin vertailevia. Vaikkapa Fordin mainos saattaa suoraan sanoa, että "Fordin auto on halvempi ja parempi kuin Dodgen tai Chryslerin kalliit ja huonot autot". Lisäksi tällä hetkellä näkee paljon vaalimainoksia, koska 2.11. senaattiin äänestetään 37 jäsentä (sadasta). Mainokset ovat melko hupaisia, sillä niissä käytännössä mustamaalataan aivan suoraan vastaehdokaita ja senaatissa tällä hetkellä istuvia. Kuvittele vaikka tv-mainos, jossa todettaisiin: "Matti Vanhanen on rikollinen joka ottaa vastaan lahjuksia! Äänestä mielummin Mari Kiviniemeä". Tätä luokkaa mainokset ovat. Lisäksi mainoksia ylipäänsä tulee aivan älyttömästi. 45min ohjelmassa saattaa tulla vaikka kuusi mainostaukoa, todella rasittavaa. Joskus tulee pelkät alkutekstit ja heti siihen perään mainokset. Kanavia on kuitenkin useita kymmeniä, joten surffailulle jää paljon aikaa!
Tässä nyt joitain asioita jotka tulevat vastaan lähes päivittäin. Täytyy miettiä näitä lisää ja palata asiaan uudemman kerran tarvittaessa.
Kuka tahansa ohi kävelevä tyyppi saattaa moikata; "How you doing", "What's up", "How's it going". Tähän ei luonnollisesti edes odoteta vastausta vaan yleensä tupataan vaan heittämään vastaava repla takaisin. Esim. kun joskus ollaan kävelty parin kaverin kanssa ulkona, vastaan tulleesta tuntemattomasta porukasta on joku saattanut tokaista "How's it going guys". Sama on käynyt useita kertoja kävellessäni yksin myös. Aluksi tuohon ei oikein osannut vastata, mutta nyt siihen on jo hieman tottunut ja siihen osaa reagoida. Aina jos joku aivastaa, sanotaan "Bless you", aina kun kiitetään (ja aina kiitetään jos siihen aihetta on) vastataan "You're welcome". Bussista noustessa suurin osa oppilaistakin kiittää kuskia, eli täydellä dösällisellä kuski saattaa tokaista you're welcomen kymmeniä kertoja putkeen yhden kyydin jälkeen. Kun asioidaan jossain, myyjä toivottaa lähes poikkeuksetta hyvää päivänjatkoa.
Kenkiä pidetään sisällä jalassa ja autolla tietysti mennään joka paikkaan. Kaikki pitävät melkeinpä sankarina jos kävelee puolta kilometriä pidemmän matkan. Valoja pidetään turhaan päällä jatkuvasti. Koko kämpässä saattaa olla valoisaa läpi yön vaikka kaikki ovat nukkumassa. Lisäksi televisio saatetaan jättää koko päiväksi päälle, kun se on kerran avattu vaikka kukaan ei olisi paikalla. Olen muutamaan otteeseen tullut huoneestani laittamaan television kiinni, kun se on ollut yksinään turhaan päällä enkä ole jaksanut kuunnella sitä. Kampuksen jokainen ravintola pakkaa mukaan otettavat ruoat styroksipakkaukseen ja useimmat oppilaat ottavat yleensä ruokansa mukaan. Vaikka ruoka syötäisiin siellä ravintolassa se pyydetään silti mukaan jos vaikka sattuisi käymään niin että jotain jää mukaan otettavaksi. Kukaan ei myöskään tunnu kierrättävän. Roskikselta löytyy omat pönttönsä laseille, tölkeille ja paperille, mutta kaikki heitetään kotona yhteen ja samaan roskapönttöön. Tuntuu hieman turhalta eritellä banaaninkuoret siellä kotona eri pönttöön, kun täällä 300 miljoonaa ihmistä ei välitä asiasta. Noh, ehkä pienehkö yleistys, mutta kuitenkin.
Televisiosta tuli mieleeni mainokset, jotka ovat kovin vertailevia. Vaikkapa Fordin mainos saattaa suoraan sanoa, että "Fordin auto on halvempi ja parempi kuin Dodgen tai Chryslerin kalliit ja huonot autot". Lisäksi tällä hetkellä näkee paljon vaalimainoksia, koska 2.11. senaattiin äänestetään 37 jäsentä (sadasta). Mainokset ovat melko hupaisia, sillä niissä käytännössä mustamaalataan aivan suoraan vastaehdokaita ja senaatissa tällä hetkellä istuvia. Kuvittele vaikka tv-mainos, jossa todettaisiin: "Matti Vanhanen on rikollinen joka ottaa vastaan lahjuksia! Äänestä mielummin Mari Kiviniemeä". Tätä luokkaa mainokset ovat. Lisäksi mainoksia ylipäänsä tulee aivan älyttömästi. 45min ohjelmassa saattaa tulla vaikka kuusi mainostaukoa, todella rasittavaa. Joskus tulee pelkät alkutekstit ja heti siihen perään mainokset. Kanavia on kuitenkin useita kymmeniä, joten surffailulle jää paljon aikaa!
Tässä nyt joitain asioita jotka tulevat vastaan lähes päivittäin. Täytyy miettiä näitä lisää ja palata asiaan uudemman kerran tarvittaessa.
Sunday, October 3, 2010
Muutto, ja päiväretki Philadelphiassa
Vastaanotin viikko sitten torstai-iltana sähköpostin jossa ystävällisesti kerrottiin, että minun on muutettava. Käytännössä minut siis potkitaan ulos asunnostani vaikka olen jo maksanut koko lukukauden vuokran. En oikeastaan saanut mitään mielestäni järkevää selitystä muutolle. Kysyttyäni asiaa sain vastaukseksi: "We consolidate students who are living alone. We do not allow students to reside in an apartment alone". Sain muutolle viikon aikaa ja kaksi vaihtoehtoa:
1. Muutan tähän samaan taloon, mutta toiseen asuntoon.
2. Muutan parinsadan metrin päähän Mount Olympus Aparmentsiin (MOA).
Valitsin jälkimmäisen vaikka asunto onkin parisen sataa dollaria kalliimpi. Jos olisin muuttanut samaan taloon olisin joutunut jakamaan huoneeni toisen kanssa, mutta MOA:sta sain sentään oman huoneen. MPA:ssa olisin saanut kolme kämppistä, kun taas MOA:ssa sain viisi kämppistä. Talossa on kaksi kerrosta. Alakerrassa on kaksi huonetta ja ylhäällä neljä. En ole toistaiseksi edes käynyt yläkerrassa, koska oma huoneeni on alhaalla. Heti ulko-ovesta sisään tullessa astutaan olohuoneeseen/keittiöön. Asunto on uudempi ja paremmassa kunnossa kuin MPA. Melko viihtyisä kämppä itse asiassa. Näköala huoneestani on edellistä huomattavasti surkeampia. Heti ikkunan takana kulkee polku ja kauempana näkyy futisstadionin katsomo. Kämppikset tuntuvat aika rennoilta ja heittävät hyvää läppää joten olis tässä kai huonomminkin voinut käydä.
Kävimme viikko sitten lauantaina Philadelphiassa päiväretkellä. Kaupungissa oli tapahtuma "College Day on Parkway". Kaikkiin Parkway-kadun museoihin ja näyttelyihin pääsi opiskelijakortilla ilmaiseksi sisään. Bussi lähti alakampukselta aamulla klo 8. Matka kesti ruuhkasta ja pysähdyksestä johtuen melkein 3,5h odotetun 2h+ sijaan. Onneksi nukuin yli puolet matkasta. Saavuimme Philadelphia Museum of Artin pihalle n. 11.30 aikoihin ja kiersimme museon melko pikaisesti läpi. Seiniltä löytyivät itselle tutuilta taiteilijoilta Van Goghin Sunflowers (kuva) ja Salvador Dalín Soft Construction with Boiled Beans(Premonition of Civil War) (kuva).
Lyhyen ja ytimekkään taidepläjäyksen jälkeen nautimme Manuelin kanssa surkeahkot hodarit katukeittiöstä ja otimme suunnan kohti kartan osoittamaa Love-puistoa. Käväisimme matkalla myös Heureka-tyylisessä tiedemuseossa, Academy of Natural Science:ssa. Ilma oli lähes 30-asteinen ja kovin hiostava, joten päivä oli melko väsyttävä. Lähinnä häröilimme ympäri kaupunkia ilman mitään sen kummempaa päämäärää. Bussi nouti meidät klo 17.45 ja saavuimme takaisin yliopistolle kahdeksan jälkeen illalla.
Kaupungista ei jäänyt hirveästi käteen. Kuusi tuntia kahdelle museolle ja Phillyn kokoiselle mestalle on tietenkin aivan liian vähän, mutta näin tällä kertaa.
1. Muutan tähän samaan taloon, mutta toiseen asuntoon.
2. Muutan parinsadan metrin päähän Mount Olympus Aparmentsiin (MOA).
Valitsin jälkimmäisen vaikka asunto onkin parisen sataa dollaria kalliimpi. Jos olisin muuttanut samaan taloon olisin joutunut jakamaan huoneeni toisen kanssa, mutta MOA:sta sain sentään oman huoneen. MPA:ssa olisin saanut kolme kämppistä, kun taas MOA:ssa sain viisi kämppistä. Talossa on kaksi kerrosta. Alakerrassa on kaksi huonetta ja ylhäällä neljä. En ole toistaiseksi edes käynyt yläkerrassa, koska oma huoneeni on alhaalla. Heti ulko-ovesta sisään tullessa astutaan olohuoneeseen/keittiöön. Asunto on uudempi ja paremmassa kunnossa kuin MPA. Melko viihtyisä kämppä itse asiassa. Näköala huoneestani on edellistä huomattavasti surkeampia. Heti ikkunan takana kulkee polku ja kauempana näkyy futisstadionin katsomo. Kämppikset tuntuvat aika rennoilta ja heittävät hyvää läppää joten olis tässä kai huonomminkin voinut käydä.
Kävimme viikko sitten lauantaina Philadelphiassa päiväretkellä. Kaupungissa oli tapahtuma "College Day on Parkway". Kaikkiin Parkway-kadun museoihin ja näyttelyihin pääsi opiskelijakortilla ilmaiseksi sisään. Bussi lähti alakampukselta aamulla klo 8. Matka kesti ruuhkasta ja pysähdyksestä johtuen melkein 3,5h odotetun 2h+ sijaan. Onneksi nukuin yli puolet matkasta. Saavuimme Philadelphia Museum of Artin pihalle n. 11.30 aikoihin ja kiersimme museon melko pikaisesti läpi. Seiniltä löytyivät itselle tutuilta taiteilijoilta Van Goghin Sunflowers (kuva) ja Salvador Dalín Soft Construction with Boiled Beans(Premonition of Civil War) (kuva).
Lyhyen ja ytimekkään taidepläjäyksen jälkeen nautimme Manuelin kanssa surkeahkot hodarit katukeittiöstä ja otimme suunnan kohti kartan osoittamaa Love-puistoa. Käväisimme matkalla myös Heureka-tyylisessä tiedemuseossa, Academy of Natural Science:ssa. Ilma oli lähes 30-asteinen ja kovin hiostava, joten päivä oli melko väsyttävä. Lähinnä häröilimme ympäri kaupunkia ilman mitään sen kummempaa päämäärää. Bussi nouti meidät klo 17.45 ja saavuimme takaisin yliopistolle kahdeksan jälkeen illalla.
Kaupungista ei jäänyt hirveästi käteen. Kuusi tuntia kahdelle museolle ja Phillyn kokoiselle mestalle on tietenkin aivan liian vähän, mutta näin tällä kertaa.
Sunday, September 26, 2010
International dinner ja sensellaista
Viime lauantaina kokoonnuimme isolla porukalla porukalla illallistamaan Felipen luokse n. 30min ajomatkan päähän Bloomsburgista. Talo oli iso, hieno ja korkealla paikalla. Näköala oli muuten upea, mutta horisontissa siintävä ydinvoimala pilasi sitä kohtuullisesti. Ilta oli mukava ja illan mittaan tuli taas tutustuttua uusiin ihmisiin. Juhlat kuitenkin loppuivat melko aikaisin ja porukka valui pois jo ennen kymmentä. Illallisen jälkeen suuntasimme kampuksen ulkopuolelle kuskimme Jessen kavereiden juhliin ja jatkoimme iltaa lopulta melko myöhään.
Pelasimme maanantaina ensimmäisen futismatsimme International Soccer Teamin kanssa. Alku ei ollut "kauden" kannalta kovin lupaava, sillä hävisimme ottelun 1-0 Shaboomsia vastaan. Jatkoa seuraa kuitenkin taas maanantaina, kun vastaan asettuu 1-6 ensimmäisen matsinsa hävinnyt FC Dank. On mukavaa päästä pelaamaan nurmikentällä, vaikka kenttä ei ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa olekaan.
Ilmoittauduimme Manuelin kanssa lauantain Philadelphian reissulle alkuviikosta. Phillyssä on taidetapahtuma "College day on parkway" ja päivän aikana museoihin pääsee ilmaiseksi sisään opiskelijakorttia näyttämällä. Bussikuljetus edestakaisin maksoi $24 eli matkakulut ovat melko kohtuulliset. Matkaa Philadelphiaan on n. 130 mailia eli reilu 200km. Tämä on ensimmäinen reissu mihinkään kauemmas, mutta sekin valitettavasti kestää ainoastaan päivän verran.
Joku tyttö joutui keskiviikkona auton töytäisemäksi tuossa ylä- ja alakampuksen välisessä risteyksessä. Menin risteyksen yli varmaan 10 sekuntia ennen onnettomuutta ja kuulin ihmeellisen äänen takaani. Oletin, että joku ehkä ajoi toisen auton perään ja ääni tuli siitä, mutta kun katsoin taakseni iso pickup seisoi yksinään keskellä risteystä ja sen sisältä nousi mies kiirehtien tytön avuksi. Paikalle juoksi muitakin ihmisiä auttamaan, joten totesin ettei minun läsnäoloni varmaan tuo asiaan mitään lisäarvoa ja jatkoin matkaani. Töytäisystä oli paikallislehdessäkin juttua (ilmeisesti siinä on kyllä jotain juttua aina, kun tässä pienessä kaupungissa tapahtuu jotain) http://bloomutoday.com/bu-student-hit-by-truck-on-lightstreet-road-p1370-1.htm. Tytölle ei uutisen mukaan käynyt pahemmin, teloi ainoastaan leukansa auton konepeltiin.
Vaikka syksy antaa jo itsestään merkkejä, kelit ovat silti kovin lämpimät. Joka aamu ikkunasta ulos katsoessaan näyttää siltä, että nyt pitäisi ainakin laittaa farkut jalkaan. Ulos astuessaan kuitenkin huomaa, että päivästä on taas tulossa lämmin ja niin on aina käynytkin. Tähän asti joka päivä on tarjennut t-paidalla ja shortseilla. Puiden lehdet ovat alkaneet pudota ja kellastua, eli eiköhän se kylmyys sieltä pikkuhiljaa kuitenkin saavu. On tässä saanut nauttia kuitenkin jo reilun kuukauden pidemmästä kesästä kuin mitä kotona (kuuleman perusteella).
Pelasimme maanantaina ensimmäisen futismatsimme International Soccer Teamin kanssa. Alku ei ollut "kauden" kannalta kovin lupaava, sillä hävisimme ottelun 1-0 Shaboomsia vastaan. Jatkoa seuraa kuitenkin taas maanantaina, kun vastaan asettuu 1-6 ensimmäisen matsinsa hävinnyt FC Dank. On mukavaa päästä pelaamaan nurmikentällä, vaikka kenttä ei ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa olekaan.
Ilmoittauduimme Manuelin kanssa lauantain Philadelphian reissulle alkuviikosta. Phillyssä on taidetapahtuma "College day on parkway" ja päivän aikana museoihin pääsee ilmaiseksi sisään opiskelijakorttia näyttämällä. Bussikuljetus edestakaisin maksoi $24 eli matkakulut ovat melko kohtuulliset. Matkaa Philadelphiaan on n. 130 mailia eli reilu 200km. Tämä on ensimmäinen reissu mihinkään kauemmas, mutta sekin valitettavasti kestää ainoastaan päivän verran.
Joku tyttö joutui keskiviikkona auton töytäisemäksi tuossa ylä- ja alakampuksen välisessä risteyksessä. Menin risteyksen yli varmaan 10 sekuntia ennen onnettomuutta ja kuulin ihmeellisen äänen takaani. Oletin, että joku ehkä ajoi toisen auton perään ja ääni tuli siitä, mutta kun katsoin taakseni iso pickup seisoi yksinään keskellä risteystä ja sen sisältä nousi mies kiirehtien tytön avuksi. Paikalle juoksi muitakin ihmisiä auttamaan, joten totesin ettei minun läsnäoloni varmaan tuo asiaan mitään lisäarvoa ja jatkoin matkaani. Töytäisystä oli paikallislehdessäkin juttua (ilmeisesti siinä on kyllä jotain juttua aina, kun tässä pienessä kaupungissa tapahtuu jotain) http://bloomutoday.com/bu-student-hit-by-truck-on-lightstreet-road-p1370-1.htm. Tytölle ei uutisen mukaan käynyt pahemmin, teloi ainoastaan leukansa auton konepeltiin.
Vaikka syksy antaa jo itsestään merkkejä, kelit ovat silti kovin lämpimät. Joka aamu ikkunasta ulos katsoessaan näyttää siltä, että nyt pitäisi ainakin laittaa farkut jalkaan. Ulos astuessaan kuitenkin huomaa, että päivästä on taas tulossa lämmin ja niin on aina käynytkin. Tähän asti joka päivä on tarjennut t-paidalla ja shortseilla. Puiden lehdet ovat alkaneet pudota ja kellastua, eli eiköhän se kylmyys sieltä pikkuhiljaa kuitenkin saavu. On tässä saanut nauttia kuitenkin jo reilun kuukauden pidemmästä kesästä kuin mitä kotona (kuuleman perusteella).
Friday, September 17, 2010
Jalkapalloa ja käsiovaalia
Perjantaina oli taas futispäivä. Pelailimme kolmisen tuntia pikkukentällä valmistautuen koulun sisäiseen turnaukseen. Turnaus alkaa 20.9. ja kestää muistaakseni kuukauden verran. Joukkueemme nimi on kekseliäästi International Soccer Team. Joukkueet ovat kuulemma yleensä olleet ihan tasokkaita, eli peleissä saa varmaan pistää parastaan. Niinhän sen kuuuluu mennäkin.
Pelien jälkeen pidimme pienehköt juhlat minun luonani. Asun edelleen yksin, eli odotan vieläkin kämppiksiä saapuviksi. Yksin asuminen tietysti mahdollistaa pirskeiden pitämisen täällä, joten miksikäs ei. Paikalla olivat Manuel, Kari, Felipe, Chika, Paul, Polina, Vanessa ja hieman myöhemmin myös Jarvis. Jossain vaiheessa sain vieraita myös naapurista (Evan ja Randy). Ilta meni leppoisissa tunnelmissa lähinnä niitä näitä turisten ja musiikkia kuunnellen. Felipe Etelä-Amerikkalaisena laittoi tietysti salsat yöllä kehiin. Joskus sitä on itsekin tullut parkettia kulutettua ja muistissa oli vielä muutama askelsarja, joten ei tarvinnut nolostella kun porukka veti väkisin joraamaan. Ilta päättyi neljän aikaan ja hetken siivoamisen jälkeen pääsin itsekin nukkumaan.
Lauantaina Bloomsburg Huskiesin käsiovaalijoukkue (käsiovaali, tuo amerikkalainen versio jalkapallosta) pelasi ensimmäisen kotiottelunsa ja olimme sopineet menevämme katsomaan sitä. Olimme nelistään Manuelin, Jarvisin ja Janain kanssa peliä katsomassa, mutta emme suinkaan olleet ainoita yleisössä. Yleisöä tässä yliopistojalkapallo-ottelussa oli varmaan saman verran kuin Veikkausliigan futismatseissa keskimäärin. Katsomo oli melko pitkälti täynnä ja Huskies-paitoja näkyi olevan päällä suurella osalla yleisöstä. Puoliajalla nähtiin myös varmaan 60+ henkisen orkesteri-tanssiryhmän show joka sekin oli mielestäni melko suuri tällaiseksi pienehkö yliopiston urheilutapahtumaksi. Kyllä täällä Ameriikassa vaan kaikki on niin suurta ja hienoa, wau.
Ottelu itsessään oli hieman tylsä. Se alko klo 1 ja loppu joskus 3.30 tienoilla, eli taukoineen päivineen siis n. 2,5h. Tämä on tietysti melko paljon, kun ottaa huomioon että peli on 4x15min eikä varttien välillä ole puoliajan lisäksi oikeastaan yhtään taukoa. Osansa tylsyyteen toi varmasti sekin, että Bloomsburg voitti ottelun aika reilusti 41-13 ja peli oli jo joskus toisen puoliajan jälkeen melko selvä. Lopussa jännitettiin lähinnä sitä kauanko 15min eriä pystyy venyttämään ja kuinka pahasti perse voi puutua.
Pelien jälkeen pidimme pienehköt juhlat minun luonani. Asun edelleen yksin, eli odotan vieläkin kämppiksiä saapuviksi. Yksin asuminen tietysti mahdollistaa pirskeiden pitämisen täällä, joten miksikäs ei. Paikalla olivat Manuel, Kari, Felipe, Chika, Paul, Polina, Vanessa ja hieman myöhemmin myös Jarvis. Jossain vaiheessa sain vieraita myös naapurista (Evan ja Randy). Ilta meni leppoisissa tunnelmissa lähinnä niitä näitä turisten ja musiikkia kuunnellen. Felipe Etelä-Amerikkalaisena laittoi tietysti salsat yöllä kehiin. Joskus sitä on itsekin tullut parkettia kulutettua ja muistissa oli vielä muutama askelsarja, joten ei tarvinnut nolostella kun porukka veti väkisin joraamaan. Ilta päättyi neljän aikaan ja hetken siivoamisen jälkeen pääsin itsekin nukkumaan.
Lauantaina Bloomsburg Huskiesin käsiovaalijoukkue (käsiovaali, tuo amerikkalainen versio jalkapallosta) pelasi ensimmäisen kotiottelunsa ja olimme sopineet menevämme katsomaan sitä. Olimme nelistään Manuelin, Jarvisin ja Janain kanssa peliä katsomassa, mutta emme suinkaan olleet ainoita yleisössä. Yleisöä tässä yliopistojalkapallo-ottelussa oli varmaan saman verran kuin Veikkausliigan futismatseissa keskimäärin. Katsomo oli melko pitkälti täynnä ja Huskies-paitoja näkyi olevan päällä suurella osalla yleisöstä. Puoliajalla nähtiin myös varmaan 60+ henkisen orkesteri-tanssiryhmän show joka sekin oli mielestäni melko suuri tällaiseksi pienehkö yliopiston urheilutapahtumaksi. Kyllä täällä Ameriikassa vaan kaikki on niin suurta ja hienoa, wau.
Ottelu itsessään oli hieman tylsä. Se alko klo 1 ja loppu joskus 3.30 tienoilla, eli taukoineen päivineen siis n. 2,5h. Tämä on tietysti melko paljon, kun ottaa huomioon että peli on 4x15min eikä varttien välillä ole puoliajan lisäksi oikeastaan yhtään taukoa. Osansa tylsyyteen toi varmasti sekin, että Bloomsburg voitti ottelun aika reilusti 41-13 ja peli oli jo joskus toisen puoliajan jälkeen melko selvä. Lopussa jännitettiin lähinnä sitä kauanko 15min eriä pystyy venyttämään ja kuinka pahasti perse voi puutua.
Sunday, September 12, 2010
Labor Day
Maanantai oli kansallinen juhlapyhä, Labor Day. Eurooppalaisten tottumusten sijaan Labor Day on täällä ihan vaan lepoa varten, eivätkä kadut ainakaan Bloomsburgissa täyty kännisistä pissiksistä. Alaikäisiä juomareita näkyy kaupungilla muutenkin melko vähän, sillä ikärajahan on tiukka 21. Jos alaikäinen jää poliisille humalatilastaan kiinni niin siitä rapsahtaa eri lähteistä kuultuna 600-1000 dollarin sakko. Kampuksen ulkopuolella olevien veljes- ja sisarkuntien (fraternities, sororities) järkkäämissä bileissä on kuulemma suurin todennäköisyys jäädä juomisestaan kiinni, sillä niitä ratsataan jatkuvasti. Veljeskunnat perivät alaikäisiltä vierailtaan (tytöt ilmaiseksi) pääsymaksun ja tarjoavat heille vastineeksi juotavaa. Kuulin tarinan eräästä sisarkunnasta, jotka pari vuotta takaperin pitivät bileet ainoastaan täysi-ikäisille. Poliisit ratsasivat nämäkin bileet, jolloin paikalta paljastui muutama alaikäinen, jotka olivat tulleet sisään väärillä papereilla. Sisarkunnan opiskelijat saivat alaikäisten juottamisesta ja mistä lie muista syytteistä yhteensä kymmenien tuhansien dollarien sakot. Työnsaantikin saattaa kuulemma tulevaisuudessa olla hankalaa jos poliisilta tulee "underaged". Tästä seuraa se, että kaikki alaikäiset juhlivat asunnoissaan eivätkä lähde kaupungille hillumaan. Kiellot ja uhkailuthan eivät kuitenkaan perinteisesti toimi, vaan nuoret keskittävät juopottelunsa omiin kämppiinsä täällä "dry campus"-alueella ja yleensä tuossa asuntojen edessä olevien piknikpöytien luona käykin viikonloppuisin kova kuhina, kun porukka viettää luppoaikaa toistensa kanssa. Viime viikon lauantaina kuultiin surullinen uutinen, kun Bloomsburgin edustusjalkapallojoukkueen (soccer, ei jenkkifutis) jäsen ilmeisesti joi itsensä hengiltä jossain kampuksen ulkopuolella. Virallista syytä ei ole vielä annettu, mutta poliisi ainakin epäili alkoholimyrkytystä.
Käytimme lepopäivämme mukavasti 40min ajomatkan päässä olevassa Ricketts Glen -puistossa. Kävimme hakemassa läjän grillauskamaa Weisista (iso marketti) ja lähdimme kahden auton ja kymmenen hengen (minä, Jarvis, Manuel, Marius, Janai, Felipe, Chika, Matthieu, Marina, Polina) voimin puistoa kohti. Puistossa oli oivat mahdollisuudet grillata. Siellä täällä oli piknikpöytiä ja grillejä järven rannan tietämissä. Grillailimme kanaa, maissia ja perunaa ja jälkkäriksi Oreo Cakestersejä. Oreot ovat kuten Domino-keksit ja Cakestersit pienen leivoksen kokoisia pehmeitä kakkusia. Safkan jälkeen vuokrasimme pari kajakkia ja kanoottia sekä soutuveneen. Meloimme järvessä olevalle pienelle saarelle josta Felipe ja Marius uskaltautuivat uimaankin. Vesi oli melko kylmää, en jaksanut kastautua. Pulahduksen jälkeen suuntasimme kajakit takaisin kohti rantaa. Keräsimme kamat kasaan ja ajoimme läheisen jäätelökioskin kautta takaisin Bloomsburgiin. Jäätelökioskilta sai isoimpia pehmiksiä mitä olen eläessäni nähnyt. Pieni pehmis oli ehkä kolme kertaa sen kokoinen mihin me olemme tottuneet. Kukaan ei jaksanut syödä sitä loppuun asti. Näin jonkun äijän ostavan kesikokoisen tai ison pehmiksen, ja siinä oli jäätelä liioittelematta ainakin 30cm sen tötterön yli. Harmi etten älynnyt ottaa kuvaa siitä, koska se oli ihan älyttömän kokoinen jätski!
Kaiken kaikkiaan reissu oli mukava ja kelikin oli mainio. Ei liian kuuma, mutta shortseilla ja t-paidalla pärjäsi hyvin. Joku toinen viikonloppu olisi tarkoitus mennä Ricketts Gleniin uudestaan pienelle vaellusretkelle, sillä patikointireittejä siellä on ilmeisest useampia. http://www.dcnr.state.pa.us/stateparks/parks/rickettsglen.aspx <- kuva näyttää ainakin hienolta. Täytyy yrittää muistaa pysähtyä sillä kioskilla uudestaan ja ottaa kuva jättipehmiksestä.
Viikko oli koulun kannalta naurettava. Minulla on normaalistikin ainoastaan säälittävät 13h tuntia koulua viikossa, ja viikko oli maanantain takia muutenkin vajaa. Lisäksi tunteja oli peruttu kaikilta muilta päiviltä paitsi tiistailta. Istuin tunneilla siis yhteensä n. 6h koko viikon aikana, rankkaa. Saan tältä lukukaudelta kuitenkin "normaalit" 30 opintopistettä kasaan vaikka tuntimääräni on noin puolet Haaga-Helian määrästä. Siellä minulla olisi luokkaa 25-30 lähiopetustuntia viikossa vastaavaan pistemäärään päästäkseni. HH:n täytyy kuitenkin hyväksyä täällä käymäni kurssit, saadakseni kaikki 30 pistettä hyväksiluettua.
Linkin takana jokunen kuva melontareissulta:
http://picasaweb.google.com/emaasalmi/RickettsGlen?authkey=Gv1sRgCNaqzpL4oYPxbw&feat=directlink
Käytimme lepopäivämme mukavasti 40min ajomatkan päässä olevassa Ricketts Glen -puistossa. Kävimme hakemassa läjän grillauskamaa Weisista (iso marketti) ja lähdimme kahden auton ja kymmenen hengen (minä, Jarvis, Manuel, Marius, Janai, Felipe, Chika, Matthieu, Marina, Polina) voimin puistoa kohti. Puistossa oli oivat mahdollisuudet grillata. Siellä täällä oli piknikpöytiä ja grillejä järven rannan tietämissä. Grillailimme kanaa, maissia ja perunaa ja jälkkäriksi Oreo Cakestersejä. Oreot ovat kuten Domino-keksit ja Cakestersit pienen leivoksen kokoisia pehmeitä kakkusia. Safkan jälkeen vuokrasimme pari kajakkia ja kanoottia sekä soutuveneen. Meloimme järvessä olevalle pienelle saarelle josta Felipe ja Marius uskaltautuivat uimaankin. Vesi oli melko kylmää, en jaksanut kastautua. Pulahduksen jälkeen suuntasimme kajakit takaisin kohti rantaa. Keräsimme kamat kasaan ja ajoimme läheisen jäätelökioskin kautta takaisin Bloomsburgiin. Jäätelökioskilta sai isoimpia pehmiksiä mitä olen eläessäni nähnyt. Pieni pehmis oli ehkä kolme kertaa sen kokoinen mihin me olemme tottuneet. Kukaan ei jaksanut syödä sitä loppuun asti. Näin jonkun äijän ostavan kesikokoisen tai ison pehmiksen, ja siinä oli jäätelä liioittelematta ainakin 30cm sen tötterön yli. Harmi etten älynnyt ottaa kuvaa siitä, koska se oli ihan älyttömän kokoinen jätski!
Kaiken kaikkiaan reissu oli mukava ja kelikin oli mainio. Ei liian kuuma, mutta shortseilla ja t-paidalla pärjäsi hyvin. Joku toinen viikonloppu olisi tarkoitus mennä Ricketts Gleniin uudestaan pienelle vaellusretkelle, sillä patikointireittejä siellä on ilmeisest useampia. http://www.dcnr.state.pa.us/stateparks/parks/rickettsglen.aspx <- kuva näyttää ainakin hienolta. Täytyy yrittää muistaa pysähtyä sillä kioskilla uudestaan ja ottaa kuva jättipehmiksestä.
Viikko oli koulun kannalta naurettava. Minulla on normaalistikin ainoastaan säälittävät 13h tuntia koulua viikossa, ja viikko oli maanantain takia muutenkin vajaa. Lisäksi tunteja oli peruttu kaikilta muilta päiviltä paitsi tiistailta. Istuin tunneilla siis yhteensä n. 6h koko viikon aikana, rankkaa. Saan tältä lukukaudelta kuitenkin "normaalit" 30 opintopistettä kasaan vaikka tuntimääräni on noin puolet Haaga-Helian määrästä. Siellä minulla olisi luokkaa 25-30 lähiopetustuntia viikossa vastaavaan pistemäärään päästäkseni. HH:n täytyy kuitenkin hyväksyä täällä käymäni kurssit, saadakseni kaikki 30 pistettä hyväksiluettua.
Linkin takana jokunen kuva melontareissulta:
http://picasaweb.google.com/emaasalmi/RickettsGlen?authkey=Gv1sRgCNaqzpL4oYPxbw&feat=directlink
Tuesday, September 7, 2010
Kamalan kansainvälistä ja urheilullista
Perjantaina oli kansainvälisten opiskelijoiden tutustumistilaisuus. Paikalla oli Bloomsburgin n. 160:stä ulkomaisesta opiskelijasta paikalla ehkä 30-40, sekä liuta henkilökuntaa. Kuten arvata saattaa, täällä on opiskelijoista vähän joka puolelta maailmaa; Ranskasta, Chilestä, Meksikosta, Kanadasta, Espanjasta, Saksasta, Englannista, Venäjältä, Brasiliasta jne. Olemme kuitenkin toisen Haaga-Helian opiskelijan kanssa ainoita Skandinaaveja. Eniten ulkomaalaisia on Saudi-Arabiasta ja Venäjältä. Tutustuin tapaamistilaisuudessa Chileläiseen Felipeen joka kertoi kansainvälisten opiskelijoiden jalkapalloilusta. Siinä porukassa on aktiivisesti mukana myös eräs koulun 65 vuotias professori, joka on aikanaan edustanut jopa omaa maajoukkuettaan (Irania ilmeisesti) ja pelannut mm. Peléä vastaan. Odotan mielenkiinnolla senioriproffan kikkakolmosia! Kävimme tilaisuuden jälkeen pelaamassakin tovin, mutta ilta pimeni sen verran nopeasti, että pelit piti lopettaa. Sunnuntaina oli kuitenkin uudet pelit, sillä porukka kokoontuu säännöllisesti pari kertaa viikossa pelaamaan. Kun kelit kylmenee niin pääsemme sisätiloihin pelaamaan futsalia, mainiota.
Yliopiston liikuntamahdollisuudet ovat mitä parhaat. On parempi olla hyvä tekosyy jos täällä ei harrasta mitään liikuntaa. Lähes kaikki paikalliset tuntuvatkin pelaavan jotain lajia ja urheilevan melko säännöllisesti. Mukava vastakohta sille kliseiselle lihavalle amerikkalaisstereotyypille (on niitä ylipainoisiakin toki). Yläkampuksen ulkotiloista löytyy mm. useita tenniskenttiä, jalkapallokenttiä, amerikkalaisen jalkapallon stadioni, pesäpallostadioni ja seinäkiipeilyseinä. Samalta alueelta löytyy myös sisähalli, mutta en ole vielä käynyt siellä. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus käyttää vapaasti alakampuksen Student Recreation Centerin todella monipuolisen näköisiä kuntosaleja, koripallokenttiä, squashkenttiä ja juoksurataa. Näihin kaikkiin pääsee vilauttamalla sisään mennessään sitä yliopiston opiskelija/maksu/henkilökorttia. Yliopistolta löytyy myös todella laaja valikoima erilaisia urheilukerhoja, kuten baseball-, pöytätennis-, laskettelu-, nyrkkeily-, lacrosse- ja pyöräilykerho vain murto-osan mainitakseni. Urheilumahdollisuuksia silmälläpitäen hankinkin Wal-Martista kengät urheilua varten. Otin hyllystä mukaani Starter-merkkiset halpislenkkarit $18 ryöstöhintaan. Ostin halvat, sillä en ajatellut kantaa niitä kotiin.
Kävimme perjantaisen jalkapallosession jälkeen tekemässä lisää tuttavuutta alakampuksella Husky Lounge -nimisessä ravintolassa. Husky on muuten BU:n logo ja käsittääkseni kaikkien yliopiston urheilujoukkueiden nimikin (Bloomsburg Huskies). Loungessa oli samoja ihmisiä joihin olimme jo tutustuneet aiemmin. Kävimme myös pelaamassa biljardia kampuksen ulkopuolella olevassa biljardisalissa. Salilla on suomalaisen silmin melko outo käytäntö, sillä sinne pitää viedä omat bisset, kun paikka ei myy itse mitään. Salilta löytyykin B.Y.O.B sertifikaatti joka ilmeisesti pitää olla, että asiakkaat saavat tuoda ne omat juomansa mukanaan ja nauttia niitä siellä. Otimme muutaman erän kasipalloa ja jatkoimme siitä vielä Felipen suosittelemaan Good Old Daysiin, eli paikalliseen raflaan. Siellä käy enemmän paikallista porukkaa ja sinä iltana oli sopivasti karaokeilta. Tuttujen Rafaelin Enkelin ja Lumi Teki Enkelin Eteiseen -ikivihreiden sijaan karaokessa kuultiin vähän kaikkea laidasta laitaan. Mieleen jäivät ainaki Tenacious D - Fuck Her Gently, Green Jellö - Three Little Pigs, Pantera - Walk, Beatles - I Am The Walrus ja TIETYSTI Kenny Chesney - She Thinks My Tractor's Sexy. Jälkimmäinen on ihan oikea kappale ja videokin siihen löytyy tietysti Youtubesta (http://www.youtube.com/watch?v=uWu4aynBK7E). Tähän väliin on todettava etten voi käsittää Country-musiikin suosiota noin niinkun ylipäänsä.
Kirjoitin tämän tekstinpätkän jo viime viikonloppuna, mutta nyt vasta sain ladattua sen verkkoon pienten muokkausten jälkeen. Kävimme maanantaina n. 40min ajomatkan päässä olevassa puistossa, mutta siitä lisää seuraavassa päivitysessä.
Yliopiston liikuntamahdollisuudet ovat mitä parhaat. On parempi olla hyvä tekosyy jos täällä ei harrasta mitään liikuntaa. Lähes kaikki paikalliset tuntuvatkin pelaavan jotain lajia ja urheilevan melko säännöllisesti. Mukava vastakohta sille kliseiselle lihavalle amerikkalaisstereotyypille (on niitä ylipainoisiakin toki). Yläkampuksen ulkotiloista löytyy mm. useita tenniskenttiä, jalkapallokenttiä, amerikkalaisen jalkapallon stadioni, pesäpallostadioni ja seinäkiipeilyseinä. Samalta alueelta löytyy myös sisähalli, mutta en ole vielä käynyt siellä. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus käyttää vapaasti alakampuksen Student Recreation Centerin todella monipuolisen näköisiä kuntosaleja, koripallokenttiä, squashkenttiä ja juoksurataa. Näihin kaikkiin pääsee vilauttamalla sisään mennessään sitä yliopiston opiskelija/maksu/henkilökorttia. Yliopistolta löytyy myös todella laaja valikoima erilaisia urheilukerhoja, kuten baseball-, pöytätennis-, laskettelu-, nyrkkeily-, lacrosse- ja pyöräilykerho vain murto-osan mainitakseni. Urheilumahdollisuuksia silmälläpitäen hankinkin Wal-Martista kengät urheilua varten. Otin hyllystä mukaani Starter-merkkiset halpislenkkarit $18 ryöstöhintaan. Ostin halvat, sillä en ajatellut kantaa niitä kotiin.
Kävimme perjantaisen jalkapallosession jälkeen tekemässä lisää tuttavuutta alakampuksella Husky Lounge -nimisessä ravintolassa. Husky on muuten BU:n logo ja käsittääkseni kaikkien yliopiston urheilujoukkueiden nimikin (Bloomsburg Huskies). Loungessa oli samoja ihmisiä joihin olimme jo tutustuneet aiemmin. Kävimme myös pelaamassa biljardia kampuksen ulkopuolella olevassa biljardisalissa. Salilla on suomalaisen silmin melko outo käytäntö, sillä sinne pitää viedä omat bisset, kun paikka ei myy itse mitään. Salilta löytyykin B.Y.O.B sertifikaatti joka ilmeisesti pitää olla, että asiakkaat saavat tuoda ne omat juomansa mukanaan ja nauttia niitä siellä. Otimme muutaman erän kasipalloa ja jatkoimme siitä vielä Felipen suosittelemaan Good Old Daysiin, eli paikalliseen raflaan. Siellä käy enemmän paikallista porukkaa ja sinä iltana oli sopivasti karaokeilta. Tuttujen Rafaelin Enkelin ja Lumi Teki Enkelin Eteiseen -ikivihreiden sijaan karaokessa kuultiin vähän kaikkea laidasta laitaan. Mieleen jäivät ainaki Tenacious D - Fuck Her Gently, Green Jellö - Three Little Pigs, Pantera - Walk, Beatles - I Am The Walrus ja TIETYSTI Kenny Chesney - She Thinks My Tractor's Sexy. Jälkimmäinen on ihan oikea kappale ja videokin siihen löytyy tietysti Youtubesta (http://www.youtube.com/watch?v=uWu4aynBK7E). Tähän väliin on todettava etten voi käsittää Country-musiikin suosiota noin niinkun ylipäänsä.
Kirjoitin tämän tekstinpätkän jo viime viikonloppuna, mutta nyt vasta sain ladattua sen verkkoon pienten muokkausten jälkeen. Kävimme maanantaina n. 40min ajomatkan päässä olevassa puistossa, mutta siitä lisää seuraavassa päivitysessä.
Wednesday, September 1, 2010
Opiskelut alkaneet
Tunnit ovat alkaneet. Lukujärjestykseni on vähätuntinen, mutta tunnit on ärsyttävästi niin, että joka päivä välissä on pitkiä taukoja tuntien välillä. Minulla on viisi kurssia: Project Management, Principles of Management, Introduction To Computer Forensics, Telecommunications, sekä Modelling and Simulation of Business. Ainoastaan Project Management ja Telecommunications kurssien opettajat ovat amerikkalaisia, muut opettajani ovat intialainen, kiinalainen ja unkarilainen. Muut puhuvat hyvää englantia, mutta kiinalaisen puheesta on välillä vaikea saada selkoa. Takana on ainoastaan yksi tunti jokaista ainetta, joten eiköhän siihen ehdi vielä tottua.
Liikkuminen ylemmän ja alemman kampuksen välillä on helppoa. Reittiä kiertää jatkuvasti yliopiston omat bussit. Ma-to bussi kulkee 7.30-15.30 välillä 10min, ja 15.30-00 15min välein. Perjantaisin ajat ovat 7.30-17 ja 17-22. Myös kaupunkiin pääsee ma-to 7.30-21.30 ja pe 7.30-16.30 puolen tunnin välein. Wal-Martiin pääsee myös tungosbussilla ti ja pe iltaisin klo 18, 19 ja 20. Takaisin bussi lähtee aina 1h15min päästä täältä lähtemisestään.
Sain sähköpostia asumisesta asuvalta taholta. He tietävät, että yksikään kämppätoverini ei ole vielä saapunut (vaikuttaa siltä ettei ole saapumassakaan) ja sen tiedon varjolla tähän asuntoon lähetetään uusia asukkeja. Kuulin, että tällä hetkellä dormeissa asuu jopa kolme ihmistä samassa huoneessa ja siksi asumistilannetta pidetään silmällä ainakin näin alkulukukauden aikaan. Dormien ruuhkautuminen on ilmeisesti tavallista jokaisen lukukauden alussa.
Olen vieläkin melko ihmeissäni tuosta kouluruokalasta (Scranton Commons). Ruokalista vaihtelee päivittäin hieman. Eilen tiistaina ruokalassa oli tarjolla kaiken muun lisäksi mm. sushia. Siellä joku iäkäs japanilainen pyöräytteli makeja nälkäisille opiskelijoille. Makien sisältä löytyi joko rapua tai lohta kasviksien seurana. Sushit eivät kuitenkaan laadultaan olleet kovinkaan kummoisia, vaan riisi oli välissä jopa hieman raa'an oloista. Jälkiruokapöytäkin on melko käsittämätön. Ehkä seitsemän erilaisen täytekakun lisäksi pöydästä löytyvät pehmiskone, erilaiset tuoreet leivonnaiset, muffinssit, vasta uunista otetut pehmeät ja lämpimät keksit sekä kylmälaarit joista tarjoilija pyöräyttää jäätelöpalloja vohvelin päälle kunhan vaan pyytää. Pöytä päihittää tarjonnallaan moninkertaisesti esim. viime Joulun Joulubuffetin jälkiruokapöydä ravintola Sipulissa, eikä Sipuli kuitenkaan ole mikään halpa ravintola. Tosin kävijävolyymikin on hieman erilainen, sillä Commonsissa käy päivittäin tuhansia opiskelijoita. Söin tänään jälkiruoakahvin seurana pienen suklaamuffinssin joka oli aivan sairaan hyvää!
Ulkomaisten opiskelijoiden asioista vastaavan toimiston työntekijä Donna Murphy kertoi hauskan tarinan aiemman vuoden kommelluksista. Pari venäläistä opiskelijaa olivat joku vuosi takaperin joutuneet pidätetyiksi ensimmäisenä päivänään. He olivat kävelleet Wal-Martille asti useiden kilometrien päähän ja palanneet kampukselle ostoskärryn kanssa. Poliisi oli spotannut venäläiset ja kerännyt nämä talteen. Heillä ei tietenkään ollut mitään asiakirjoja mukanaan ja siitä ilmeisesti kehkeytyi vielä suurempia ongelmia. Mitä lie kavereiden päässä liikkunut kävellessään ison tien vartta ostoskärryä työnnellen.
Ulkona on viidettä päivää putkeen n. 30 astetta lämmintä ja pilvetöntä. Täällä on ollut aika lailla sama ilmasto jokaisena päivänä jonka olen täällä ehtinyt toistaiseksi viettämään ja sehän passaa meikäläiselle.
Tässä kaikki taas tällä kertaa. Lisää kirjoituksia taas muutaman päivän päästä. Take care!
Liikkuminen ylemmän ja alemman kampuksen välillä on helppoa. Reittiä kiertää jatkuvasti yliopiston omat bussit. Ma-to bussi kulkee 7.30-15.30 välillä 10min, ja 15.30-00 15min välein. Perjantaisin ajat ovat 7.30-17 ja 17-22. Myös kaupunkiin pääsee ma-to 7.30-21.30 ja pe 7.30-16.30 puolen tunnin välein. Wal-Martiin pääsee myös tungosbussilla ti ja pe iltaisin klo 18, 19 ja 20. Takaisin bussi lähtee aina 1h15min päästä täältä lähtemisestään.
Sain sähköpostia asumisesta asuvalta taholta. He tietävät, että yksikään kämppätoverini ei ole vielä saapunut (vaikuttaa siltä ettei ole saapumassakaan) ja sen tiedon varjolla tähän asuntoon lähetetään uusia asukkeja. Kuulin, että tällä hetkellä dormeissa asuu jopa kolme ihmistä samassa huoneessa ja siksi asumistilannetta pidetään silmällä ainakin näin alkulukukauden aikaan. Dormien ruuhkautuminen on ilmeisesti tavallista jokaisen lukukauden alussa.
Olen vieläkin melko ihmeissäni tuosta kouluruokalasta (Scranton Commons). Ruokalista vaihtelee päivittäin hieman. Eilen tiistaina ruokalassa oli tarjolla kaiken muun lisäksi mm. sushia. Siellä joku iäkäs japanilainen pyöräytteli makeja nälkäisille opiskelijoille. Makien sisältä löytyi joko rapua tai lohta kasviksien seurana. Sushit eivät kuitenkaan laadultaan olleet kovinkaan kummoisia, vaan riisi oli välissä jopa hieman raa'an oloista. Jälkiruokapöytäkin on melko käsittämätön. Ehkä seitsemän erilaisen täytekakun lisäksi pöydästä löytyvät pehmiskone, erilaiset tuoreet leivonnaiset, muffinssit, vasta uunista otetut pehmeät ja lämpimät keksit sekä kylmälaarit joista tarjoilija pyöräyttää jäätelöpalloja vohvelin päälle kunhan vaan pyytää. Pöytä päihittää tarjonnallaan moninkertaisesti esim. viime Joulun Joulubuffetin jälkiruokapöydä ravintola Sipulissa, eikä Sipuli kuitenkaan ole mikään halpa ravintola. Tosin kävijävolyymikin on hieman erilainen, sillä Commonsissa käy päivittäin tuhansia opiskelijoita. Söin tänään jälkiruoakahvin seurana pienen suklaamuffinssin joka oli aivan sairaan hyvää!
Ulkomaisten opiskelijoiden asioista vastaavan toimiston työntekijä Donna Murphy kertoi hauskan tarinan aiemman vuoden kommelluksista. Pari venäläistä opiskelijaa olivat joku vuosi takaperin joutuneet pidätetyiksi ensimmäisenä päivänään. He olivat kävelleet Wal-Martille asti useiden kilometrien päähän ja palanneet kampukselle ostoskärryn kanssa. Poliisi oli spotannut venäläiset ja kerännyt nämä talteen. Heillä ei tietenkään ollut mitään asiakirjoja mukanaan ja siitä ilmeisesti kehkeytyi vielä suurempia ongelmia. Mitä lie kavereiden päässä liikkunut kävellessään ison tien vartta ostoskärryä työnnellen.
Ulkona on viidettä päivää putkeen n. 30 astetta lämmintä ja pilvetöntä. Täällä on ollut aika lailla sama ilmasto jokaisena päivänä jonka olen täällä ehtinyt toistaiseksi viettämään ja sehän passaa meikäläiselle.
Tässä kaikki taas tällä kertaa. Lisää kirjoituksia taas muutaman päivän päästä. Take care!
Sunday, August 29, 2010
Bloomsburgissa
Yöllä oli kylmä. En ollut ostanut peittoa, kun kuvittelin pelkän lakanan riittävä. Päivällä oli ollut lämmin ja myös täksi päiväksi oli luvattu 25-30 astetta. Pitää säätää patteriin lämpöä ja ostaa seuraavalta Wallureissulta peitto.
Menimme tuttujen vaihtariheppujen kanssa Brunssille yliopiston pääruokalaan Scranton Commonsiin. Paikka oli Haaga-Heliassa opiskelevan silmin jäätävä. Pizzaa, pastaa, keittoja, salaatteja, leipiä täytettynä ja ilman, hampurilaisia, iso jälkiruokapöytä, juomapiste jossa tietysti kaikki eri limonadivaihtoehdot mitä keksiä saattaa, sekä perinteiset mehut, maidot, vedet jne. Ruokala on siis iso, siellä käytännössä ihan mitä vaan, ja sitä saa safkata juuri sen verran kun haluaa. Otin tomaattikeittoa ja salaattia, sekä jälkiruuaksi hedelmiä ja pähkinöitä. En halua palata kotiin kovinkaan läskinä, ja koska salaattivalikoima on kattava siitä saa oikein maittavan aterian.
Otimmet ruokailun jälkeen jalat allemme ja lähdimme tutkimaan kaupunkia. Kaupungin keskusta tarkoittaa siis sitä yhtä tietä jonka varrelta kaikki kaupat löytyvät. Se oli nopeasti kävelty läpi. Otimme suunnan kohti oomsburgin läpi kulkevaa tietä ja lähdimme katselemaan mitä lähiympäristöstä löytyy. Törmäsimme kaljakauppaan (joka oli vähän hakusessakin) hetken talsimisen jälkeen. Kaupassa oli ehkä 10 eri limonadimerkkiä ja varmaan satoja eri olutlaatuja 24-30 kappaleen pakkauksissa. Kauppa ei myy yksittäisiä tölkkejä tai edes 6-päkkejä. Jos janottaa niin kerralla pitää ostaa perhepakkaus. Mitäköhän Hyssälä sanoisi? Yliopistoaluehan on virallisesti "dry campus", matkaa kaljakauppaan on pari-kolme kilometriä, eikä meillä ollut laukkua mukana, joten jätimme tölkit suosiolla hyllylle ja suuntasimme kohti myyjän neuvomaan viinakauppaa puolen kilometrin päähän. Tien varrella ei tietenkään ole kävelytietä vaan matka taittui halki Dunkin' Donutsin, McDonaldsin, Applebeesin ja Burger Kingin pihojen läpi. Jep, nämä kaikki vierekkäin n. 500m sisällä, hurjaa.
Viinikauppa oli melko lailla minkä tahansa perinteisen Alkon kokoinen. Sieltä löytyi sekä Usalaisia että Eurooppalaisia viinejä ja väkeviä juomia (Finlandia Vodkaakin tietysti!). Viinejä normaalikokoina sekä aina melkein kaikki mahdollisia kokoja aina viiden litran jättipulloihin asti. Myös viinoja löytyi ainakin 1,5l pulloihin asti ja pienin taisi olla 0,75l. Otin hyllystä pullon viiniä ja vodkan, mutta kassatäti ei ystävällisesti hyväksynyt ajokorttiani henkilöpaperina tarkoittaen sitä, että pullot jäivät kauppaan. En tosin ymmärrä miksi kortti ei kelvannut, sillä Eurooppalaisella ajokortilla saa käsittääkseni ajaa jenkeissä vuoden ajan. Olen lisäksi käyttänyt sitä ravintoloissa jos papereita on kysytty. Palasimme myöhemmin The Beverage Stationiin (se olutkauppa) hakemaan ölppää.
Istuimme iltaa asunnollani Manuelin ja Jarvisin kanssa, koska kukaan ei ole vieläkään muuttanut tänne. Poltimme pizzan uunissa ja tutustuimme viereisen oven naapureihini. Manuel oli ulkona tupakalla kun naapuri astui ulos ja alkoi juttelemaan meille. Soitti vielä myöhemminkin ovikelloa ja pyysi ulos tupakalle. Istuskelimme ulkosalla pitkän tovin ja myöhemmin naapuri esitteli vielä kaikki huonetoverinsakin. Näiden kanssa ei todellakaan ole vaikea tutustua, kun kaikkia tuntemattomiakin tupataan moikkaamaan.
Kuvia löytyy taas täältä:
http://picasaweb.google.com/emaasalmi/Bloomsburg1?authkey=Gv1sRgCL695tW4spCxaA&feat=directlink
Menimme tuttujen vaihtariheppujen kanssa Brunssille yliopiston pääruokalaan Scranton Commonsiin. Paikka oli Haaga-Heliassa opiskelevan silmin jäätävä. Pizzaa, pastaa, keittoja, salaatteja, leipiä täytettynä ja ilman, hampurilaisia, iso jälkiruokapöytä, juomapiste jossa tietysti kaikki eri limonadivaihtoehdot mitä keksiä saattaa, sekä perinteiset mehut, maidot, vedet jne. Ruokala on siis iso, siellä käytännössä ihan mitä vaan, ja sitä saa safkata juuri sen verran kun haluaa. Otin tomaattikeittoa ja salaattia, sekä jälkiruuaksi hedelmiä ja pähkinöitä. En halua palata kotiin kovinkaan läskinä, ja koska salaattivalikoima on kattava siitä saa oikein maittavan aterian.
Otimmet ruokailun jälkeen jalat allemme ja lähdimme tutkimaan kaupunkia. Kaupungin keskusta tarkoittaa siis sitä yhtä tietä jonka varrelta kaikki kaupat löytyvät. Se oli nopeasti kävelty läpi. Otimme suunnan kohti oomsburgin läpi kulkevaa tietä ja lähdimme katselemaan mitä lähiympäristöstä löytyy. Törmäsimme kaljakauppaan (joka oli vähän hakusessakin) hetken talsimisen jälkeen. Kaupassa oli ehkä 10 eri limonadimerkkiä ja varmaan satoja eri olutlaatuja 24-30 kappaleen pakkauksissa. Kauppa ei myy yksittäisiä tölkkejä tai edes 6-päkkejä. Jos janottaa niin kerralla pitää ostaa perhepakkaus. Mitäköhän Hyssälä sanoisi? Yliopistoaluehan on virallisesti "dry campus", matkaa kaljakauppaan on pari-kolme kilometriä, eikä meillä ollut laukkua mukana, joten jätimme tölkit suosiolla hyllylle ja suuntasimme kohti myyjän neuvomaan viinakauppaa puolen kilometrin päähän. Tien varrella ei tietenkään ole kävelytietä vaan matka taittui halki Dunkin' Donutsin, McDonaldsin, Applebeesin ja Burger Kingin pihojen läpi. Jep, nämä kaikki vierekkäin n. 500m sisällä, hurjaa.
Viinikauppa oli melko lailla minkä tahansa perinteisen Alkon kokoinen. Sieltä löytyi sekä Usalaisia että Eurooppalaisia viinejä ja väkeviä juomia (Finlandia Vodkaakin tietysti!). Viinejä normaalikokoina sekä aina melkein kaikki mahdollisia kokoja aina viiden litran jättipulloihin asti. Myös viinoja löytyi ainakin 1,5l pulloihin asti ja pienin taisi olla 0,75l. Otin hyllystä pullon viiniä ja vodkan, mutta kassatäti ei ystävällisesti hyväksynyt ajokorttiani henkilöpaperina tarkoittaen sitä, että pullot jäivät kauppaan. En tosin ymmärrä miksi kortti ei kelvannut, sillä Eurooppalaisella ajokortilla saa käsittääkseni ajaa jenkeissä vuoden ajan. Olen lisäksi käyttänyt sitä ravintoloissa jos papereita on kysytty. Palasimme myöhemmin The Beverage Stationiin (se olutkauppa) hakemaan ölppää.
Istuimme iltaa asunnollani Manuelin ja Jarvisin kanssa, koska kukaan ei ole vieläkään muuttanut tänne. Poltimme pizzan uunissa ja tutustuimme viereisen oven naapureihini. Manuel oli ulkona tupakalla kun naapuri astui ulos ja alkoi juttelemaan meille. Soitti vielä myöhemminkin ovikelloa ja pyysi ulos tupakalle. Istuskelimme ulkosalla pitkän tovin ja myöhemmin naapuri esitteli vielä kaikki huonetoverinsakin. Näiden kanssa ei todellakaan ole vaikea tutustua, kun kaikkia tuntemattomiakin tupataan moikkaamaan.
Kuvia löytyy taas täältä:
http://picasaweb.google.com/emaasalmi/Bloomsburg1?authkey=Gv1sRgCL695tW4spCxaA&feat=directlink
Matkalla Bloomsburgiin
Heräsin jälleen kerran kukonlaulun aikaan ihan issesseen. Lähdin läppäri kainalossa aamiaiselle. Jenkki oli edellisiltana maininnut Shuttlebussista joka veisi minut hostellin edestä Newarkin lentokentälle $20 hintaan, mutta en ollut kovinkaan luottavainen tähän tarjoukseen ja Googlailin aamiaisen yhteydessä julkisen liikenteen suomia mahdollisuuksia. Kaveri piti kuitenkin lupauksensa ja soitti aamulla bussikyytiä minulle. Shuttle olisi tietenkin pitänyt varata jo aiemmin ja seuraava noutoaika olisi ollut jo liian myöhään, sillä kyydin Bloomsburgiin oli määrä lähteä lentokentältä klo 12. Olin siis omatoiminen eli pakkasin kamat ja suuntasin kohti tuttua 13th Streetin metroasemaa. Hyppäsin B-metroon ja jäin Penn Stationilla pois. Nappasin junan ja saavuin n. 30min päästä Newarkin lentokentälle. Ei kovin vaikeaa, mutta kookas matkalaukku julkisissa on hieman rasittava kapistus. Newarkin juna-asemalta otettiin vielä Airtrain itse terminaali c:hen jonka Starbucks oli sovittu tapaamispaikaksi.
Starbucksissa oli lisäkseni kolme muutakin nuorta turistin näköisinä odottamassa kyytiä, joten esittäydyimme. Jarvis on Englannista, Manuel Saksasta ja tyttö jonka nimi ei nyt tule mieleen Espanjasta. Isolla BLOOMSBURG UNIVERSITY tekstillä merkitty pikkubussi kaarsi n. 12.15 kahvilan eteen ja raahasimme tavaramme bussiin. Jouduimme odottamaan vasta klo 12 laskeutuvalla koneella saapuvaa Ranskalaista Justinaa varmaan tunnin verran, puuduttavaa. Pääsimme lopulta matkaan ja köröttelimme kolmisen tuntia kunnes pääsimme Bloomsburgiin. Matkalla oli melkoisia liikennetukkoja ja siksi matka kesti niin kauan. Etäisyys Newarkista Bloomsburgiin on n. 150 mailia.
Saavuttuamme yliopistoalueelle haimme BU kortit. Kortti käy avaimena itse kämppään sekä omaan huoneeseeni. Lisäksi siihen voi ilmeisesti ladata rahaa ja sitä voi käyttää maksuvälineenä yliopiston ruokalassa yms. Seuraavaksi otimme suunnan kohti Wal-Martia, tuota (tietääkseni) maailman suurinta vähittäistavarakauppaa. Wallu oli tosiaan melko kookas ja tarjosikin kaikkea autonrenkaista vaatteisiin ja ruokiin. Verrattavissa Prismaan ja Cittariin, mutta ehkä vielä hieman laajempi valikoima tavaraa. Wallusta mukaan lähti lakanoiden, pyyhkeiden ja tyynyn lisäksi tietysti ruokaa.
Kaikki muut kyydissä olleet vaihtarit asuvat yläkampuksen peränurkassa n. vuoden vanhoissa Jessica Kozloff huoneistoissa ja saivat kyydin kämpilleen ensimmäisinä. Puoli kahdeksan aikaan pääsin lopulta omaa asuntooni Montgomery Place Apartmentsiin joka on sekin yläkampuksella, mutta jonkin verran lähempänä itse opiskelurakennuksia eli alakampusta. Kampuksia kiertää bussit jatkuvasti, eli liikkuminen paikasta toiseen on melko vaivatonta. Matka alhaalta ylös on alle kilometrin, mutta melko jyrkkää ylämäkeä. Koko kampusalue sijaitsee korkealla mäellä ja sieltä on hienot näköalat.
Tutkittuani asuntoni kaapit totesin, että siellä ei ole huonekalujen lisäksi mitään. Siis ei mitään. Siis ei todellakaan mitään. Ei ruokailuvälineitä, astioita, henkareita, suihkuverhoa, siivousvälineitä, paistinpannuja tai kattiloita. Ei siis mitään. Se tarkoittaa uutta pikaista reissua Walluun. Asunnossani asuu tämän hetken oletukseni mukaan kaksi muutakin opiskelijaa, mutta he eivät ole vielä saapuneet. Toivottavasti Mohammed ja Anton (ovessa lukee nimet) tuovat mukanaan jotain yleishyödyllistä, kuten imurin. Nämä kaksi asuvat samassa huoneessa keskenään. Minun ovessani on ainoastaan minun nimeni ja toivonkin todella, että saan olla siinä yksin. Huone on ehkä 10-15m2, eli ei todellakaan kiinnostaisi jakaa huonetta kenenkään kanssa.
Lähdimme Jarvisin ja Manuelin kanssa illastamaan kaupungin keskustaan. Otimme dösän alakampukselle ja kävelimme siitä. Kävimme jossain Italialaisessa nauttimassa pizzat. Otimme kaikki S-kokoiset rasvalevyt, mutta kukaan ei siltikään jaksanut syödä omaansa kokonaan. Nappasimme viimeiset slicet mukaan pahan päivän varalle ja palasimme kotiin.
Starbucksissa oli lisäkseni kolme muutakin nuorta turistin näköisinä odottamassa kyytiä, joten esittäydyimme. Jarvis on Englannista, Manuel Saksasta ja tyttö jonka nimi ei nyt tule mieleen Espanjasta. Isolla BLOOMSBURG UNIVERSITY tekstillä merkitty pikkubussi kaarsi n. 12.15 kahvilan eteen ja raahasimme tavaramme bussiin. Jouduimme odottamaan vasta klo 12 laskeutuvalla koneella saapuvaa Ranskalaista Justinaa varmaan tunnin verran, puuduttavaa. Pääsimme lopulta matkaan ja köröttelimme kolmisen tuntia kunnes pääsimme Bloomsburgiin. Matkalla oli melkoisia liikennetukkoja ja siksi matka kesti niin kauan. Etäisyys Newarkista Bloomsburgiin on n. 150 mailia.
Saavuttuamme yliopistoalueelle haimme BU kortit. Kortti käy avaimena itse kämppään sekä omaan huoneeseeni. Lisäksi siihen voi ilmeisesti ladata rahaa ja sitä voi käyttää maksuvälineenä yliopiston ruokalassa yms. Seuraavaksi otimme suunnan kohti Wal-Martia, tuota (tietääkseni) maailman suurinta vähittäistavarakauppaa. Wallu oli tosiaan melko kookas ja tarjosikin kaikkea autonrenkaista vaatteisiin ja ruokiin. Verrattavissa Prismaan ja Cittariin, mutta ehkä vielä hieman laajempi valikoima tavaraa. Wallusta mukaan lähti lakanoiden, pyyhkeiden ja tyynyn lisäksi tietysti ruokaa.
Kaikki muut kyydissä olleet vaihtarit asuvat yläkampuksen peränurkassa n. vuoden vanhoissa Jessica Kozloff huoneistoissa ja saivat kyydin kämpilleen ensimmäisinä. Puoli kahdeksan aikaan pääsin lopulta omaa asuntooni Montgomery Place Apartmentsiin joka on sekin yläkampuksella, mutta jonkin verran lähempänä itse opiskelurakennuksia eli alakampusta. Kampuksia kiertää bussit jatkuvasti, eli liikkuminen paikasta toiseen on melko vaivatonta. Matka alhaalta ylös on alle kilometrin, mutta melko jyrkkää ylämäkeä. Koko kampusalue sijaitsee korkealla mäellä ja sieltä on hienot näköalat.
Tutkittuani asuntoni kaapit totesin, että siellä ei ole huonekalujen lisäksi mitään. Siis ei mitään. Siis ei todellakaan mitään. Ei ruokailuvälineitä, astioita, henkareita, suihkuverhoa, siivousvälineitä, paistinpannuja tai kattiloita. Ei siis mitään. Se tarkoittaa uutta pikaista reissua Walluun. Asunnossani asuu tämän hetken oletukseni mukaan kaksi muutakin opiskelijaa, mutta he eivät ole vielä saapuneet. Toivottavasti Mohammed ja Anton (ovessa lukee nimet) tuovat mukanaan jotain yleishyödyllistä, kuten imurin. Nämä kaksi asuvat samassa huoneessa keskenään. Minun ovessani on ainoastaan minun nimeni ja toivonkin todella, että saan olla siinä yksin. Huone on ehkä 10-15m2, eli ei todellakaan kiinnostaisi jakaa huonetta kenenkään kanssa.
Lähdimme Jarvisin ja Manuelin kanssa illastamaan kaupungin keskustaan. Otimme dösän alakampukselle ja kävelimme siitä. Kävimme jossain Italialaisessa nauttimassa pizzat. Otimme kaikki S-kokoiset rasvalevyt, mutta kukaan ei siltikään jaksanut syödä omaansa kokonaan. Nappasimme viimeiset slicet mukaan pahan päivän varalle ja palasimme kotiin.
Saturday, August 28, 2010
New York day 2
Heräsin kuuden jälkeen ihan ilman kelloa. Patja on niin susi, että paikat on aivan jumissa. Vedin aamupalan naamariin ja vaihtelin kuulumiset sen lomassa. Kävelin 103th streetin metroasemalle ja hyppäsin taas siihen "Downtown and Brooklyn" vaunuun. Nousin pois Washington Squaren pysäkillä ja jäädytin jotenkin todella pahasti, kun en meinannut löytää sitä aukiota millään. Lopulta n. 30min harhailun jälkeen aukio ja sen pieni riemukaari löytyivät. Oli siinä joku suihkulähdekin, wau. Otin suunnan Broadwaylle ja kiertelin taas kauppoja. Nykissä näyttäs olevan oma kauppa about jokaiselle maailman vaatemerkille. Oli French Connectionia, Volcomia, Quicksilveriä, Billabongia, Burtonia, DC:tä, Tommy Hilfigeriä jamitänäitänyton. Ostin jostain isohkosta kenkäkaupasta melko edulliset ruskeat Addun Superstarit ($40). Siellä oli varmaan 200 erilaista Conversen mallia ja niiden lisäksi Adidasta, Nikeä yms perus lenkkarikenkää. Oli niin monta eri kenkää, ettei sieltä tyhjin käsin viitsinyt poistua. Kun astuin kaupasta ulos, kolme paikallista g-räppäriä vinoine lippiksineen, löysine housuineen ja paksuine kultakäätyineen ympäröivät minut. Sain nopeasti kolme omatuotanne cd-levyä käteen minulle osoitettuine nimikirjoituksineen ja pikaiset esittelyt nousevilta tähdiltä. Tämän jälkeen oli tietysti maksun aika ja jouduin lopulta pulittamaan hurjan ylihinnan ($20) kahdesta levystä päästäkseni tilanteesta kunnialla pois. Kolmas räppäri oli sen verran pieni, että tohdin kieltäytyä tarjouksesta ja kaveri otti levynsä takaisin. Tällä hetkellä koneessa pyörii Prince of a New Age Era. Levyhyllyssä kuuntelua odottaa vielä Honor Loyalty Respect BOYZ.
Kävin myöhäisellä lounaalla (tai aikaisella päivällisellä) paikassa nimeltään Fanelli's Café. Matkaopas tiesi kertoa, että paikka on avattu 1847 ja on siten "the second-oldest continuously operating bar and restaurant in New York". Kirjanen valehteli myös ruokalistan sisältävän "one of the city's best burgers". Kenties Ison Omenan hampurilaistarjonta vaan on todella kehnoa, mutta saamani annos oli melko onneton enkä mitenkään osaa kuvitella sen olevan kaupungin parasta böögaa. Noh, sain sentään ilmaisen kaljan. Join oikeasti kaksi, mutta laskussa oli ainoastaan yksi. Rehellisenä kansalaisena huomautuin baarimikolle asiasta joka totesi, että rehellisyys perii maan ja antoi sen santsilasin ilmaiseksi.
Loppupäivä meni Broadwayta kuluttamalla ja tulipa Sohossakin pyörittyä. Hintavassa Sohossa jonkun ravintolan edustalla oli parkkeerattuina Öky-Ferrari ja Öky-Bentley. Näkemäni perusteella oletan, että ravintola oli hinnaltaan vähintäänkin keskitasoa. Viimeinen kohteeni oli Ground Zero, tietysti.. Pysähdyin siinä kulmalla ottamaan kuvan taloista joita ei ole ja samassa joku ilmeisen patrioottinen kansalainen tarjosi minulle kaupittelemiaan valokuvavihkosia ihmeteltäväksi. Kaverin työpäivä oli juuri päättynyt joten hän antoi vihkot matkaani viiden euron kappalehintaan. Ehkä sekin oli ylihintaa, mutta vihkoissa hinnaksi oli merkitty $14.95. Kauppamies oli tyytyväinen, ettei hänen tarvinnut kantaa niin montaa vihkosta takaisin kotiinsa.
Kävin vielä louhasemassa Heinekenin Jerry's nimisessä ravintolassa ennen hostellille paluuta. Baaritiskille viereeni ilmestyi joku Burmasta kotoisin olevan kahden maisteritutkinnon mies joka kertoi minulle mielipiteensä lähinnä uskonnoista. Aasian mies oli selkeästi humaltunut, enkä jaksanut jatkaa tätä melko hedelmätöntä keskustelua kovinkaan kauaa. Kun palasin hostellille huonetoverini sattui huoneeseen samaan aikaan ja pyysi minut kattoterassille seurustelemaan. Menin paikalle ja otettiin porukalla parit kaljat. Kahden unkarilaisen lisäksi seuraamme liittyivät myös saksalais- ja jenkkisnuori. Mukavia heppuja tuntuivat olevan. Istuimme iltaa muutaman tunnin ja painuin pehkuihin joskus puoli kahdelta.
Päivän kuvat:
http://picasaweb.google.com/emaasalmi/NewYorkDay2?authkey=Gv1sRgCP_Soqfd6uungwE&feat=directlink
Kävin myöhäisellä lounaalla (tai aikaisella päivällisellä) paikassa nimeltään Fanelli's Café. Matkaopas tiesi kertoa, että paikka on avattu 1847 ja on siten "the second-oldest continuously operating bar and restaurant in New York". Kirjanen valehteli myös ruokalistan sisältävän "one of the city's best burgers". Kenties Ison Omenan hampurilaistarjonta vaan on todella kehnoa, mutta saamani annos oli melko onneton enkä mitenkään osaa kuvitella sen olevan kaupungin parasta böögaa. Noh, sain sentään ilmaisen kaljan. Join oikeasti kaksi, mutta laskussa oli ainoastaan yksi. Rehellisenä kansalaisena huomautuin baarimikolle asiasta joka totesi, että rehellisyys perii maan ja antoi sen santsilasin ilmaiseksi.
Loppupäivä meni Broadwayta kuluttamalla ja tulipa Sohossakin pyörittyä. Hintavassa Sohossa jonkun ravintolan edustalla oli parkkeerattuina Öky-Ferrari ja Öky-Bentley. Näkemäni perusteella oletan, että ravintola oli hinnaltaan vähintäänkin keskitasoa. Viimeinen kohteeni oli Ground Zero, tietysti.. Pysähdyin siinä kulmalla ottamaan kuvan taloista joita ei ole ja samassa joku ilmeisen patrioottinen kansalainen tarjosi minulle kaupittelemiaan valokuvavihkosia ihmeteltäväksi. Kaverin työpäivä oli juuri päättynyt joten hän antoi vihkot matkaani viiden euron kappalehintaan. Ehkä sekin oli ylihintaa, mutta vihkoissa hinnaksi oli merkitty $14.95. Kauppamies oli tyytyväinen, ettei hänen tarvinnut kantaa niin montaa vihkosta takaisin kotiinsa.
Kävin vielä louhasemassa Heinekenin Jerry's nimisessä ravintolassa ennen hostellille paluuta. Baaritiskille viereeni ilmestyi joku Burmasta kotoisin olevan kahden maisteritutkinnon mies joka kertoi minulle mielipiteensä lähinnä uskonnoista. Aasian mies oli selkeästi humaltunut, enkä jaksanut jatkaa tätä melko hedelmätöntä keskustelua kovinkaan kauaa. Kun palasin hostellille huonetoverini sattui huoneeseen samaan aikaan ja pyysi minut kattoterassille seurustelemaan. Menin paikalle ja otettiin porukalla parit kaljat. Kahden unkarilaisen lisäksi seuraamme liittyivät myös saksalais- ja jenkkisnuori. Mukavia heppuja tuntuivat olevan. Istuimme iltaa muutaman tunnin ja painuin pehkuihin joskus puoli kahdelta.
Päivän kuvat:
http://picasaweb.google.com/emaasalmi/NewYorkDay2?authkey=Gv1sRgCP_Soqfd6uungwE&feat=directlink
Thursday, August 26, 2010
New York day 1
Heräsin seitsemältä aamulla. Yö meni aika kovasti pyöriessä ja aamulla oli paikat jumissa, kun sänky on niin paska. En ole ennen kokenut Jet Lagia enkä tunnusta kyllä vaipuneeni sellaiseen vieläkään. Pistin hostellin aamupalalla naamariin hieman paahtoleipää, muroja ja kananmunaa, vaihdoin kuulumiset Merkkarin kanssa Mesessä ja painelin menemään kohti Nykin sateisia katuja. Tosiasiassa ostin neljän matkan lipun metroon ja otin ensimmäisen hopeavaunun johonkin suuntaan. Kyltissä luki Downtown & Brooklyn. Päädyin lopulta Rockafeller Centeriin. Se oli tietysti suuri ja mahtava kuten asiaan kuuluukin. Häröilin "Rockissa" tovin ja hommasin paikallisen liittymänkin. Numeron laitan varmaan feisbuukkiin, kun otan sen käyttöön.
Taivaalta tuli vettä tasaiseen tahtiin, mutta ei mielestäni kuitenkaan niin paljoa että sateenvarjolle olisi ollut käyttöä. Hengailin kuitenkin pääasiassa sisätiloissa törsäten kesätyöllä ansaitsemiani pennosia. Tein hankintojakin; muutama t-paita, kengät, nykytrendin mukainen värikäs kauluspaita ja hattu. Merkkivaatteet eivät ole ihan niin edullisia mitä oletin, mutta aika monessa paikassa näkyy olevan myös hyviä alennuksia. Ehkä viimeisiä alennuksia kesän jäljiltä tai jotain sellaista. Päivän suurimmat nähtävyydet olivat Chrysler Building, YK:n päämaja ja Empire State Building. Myös Madison Square Garden käveli vastaan. Henkilökunta ainakin vaateputiikeissa on perusystävällistä ja smalltalkkaavat kovasti. Yhdessä liikkeessä tosin jäin suustani kiinni myyjättären kanssa vähän pidemmäksikin aikaa, kun kävi ilmi että olen Suomesta. Tuskin myyjätärtä vilpittömästi kiinnosti asiani, mutta oli se ihan mukava välillä aukoa omaakin suutani.
Talsin Manhattanin Midtownissa melko päämäärättömästi n. 9 tuntia. Söin viidellä dollarilla illalliseksi ostamastani kanaburritosta puolet kotikatuni kulmakuppilassa. Se oli sen verran kookas ja huono, että heitin toisen puolikkaan suosiolla jätteiden sekaan ja palasin hostellille. Hengasin hostellin aulassa tovin, lykkäsin kuvat verkkoon ja vaivuin lukutuokion kautta unten maille.
Uudella hienolla Samsung WB650 digikamerallani otetut kuvat päivän häröilystä löytyvät täältä:
http://picasaweb.google.com/emaasalmi/NewYorkDay1?authkey=Gv1sRgCKvv4KPXjva_swE&feat=directlink
Taivaalta tuli vettä tasaiseen tahtiin, mutta ei mielestäni kuitenkaan niin paljoa että sateenvarjolle olisi ollut käyttöä. Hengailin kuitenkin pääasiassa sisätiloissa törsäten kesätyöllä ansaitsemiani pennosia. Tein hankintojakin; muutama t-paita, kengät, nykytrendin mukainen värikäs kauluspaita ja hattu. Merkkivaatteet eivät ole ihan niin edullisia mitä oletin, mutta aika monessa paikassa näkyy olevan myös hyviä alennuksia. Ehkä viimeisiä alennuksia kesän jäljiltä tai jotain sellaista. Päivän suurimmat nähtävyydet olivat Chrysler Building, YK:n päämaja ja Empire State Building. Myös Madison Square Garden käveli vastaan. Henkilökunta ainakin vaateputiikeissa on perusystävällistä ja smalltalkkaavat kovasti. Yhdessä liikkeessä tosin jäin suustani kiinni myyjättären kanssa vähän pidemmäksikin aikaa, kun kävi ilmi että olen Suomesta. Tuskin myyjätärtä vilpittömästi kiinnosti asiani, mutta oli se ihan mukava välillä aukoa omaakin suutani.
Talsin Manhattanin Midtownissa melko päämäärättömästi n. 9 tuntia. Söin viidellä dollarilla illalliseksi ostamastani kanaburritosta puolet kotikatuni kulmakuppilassa. Se oli sen verran kookas ja huono, että heitin toisen puolikkaan suosiolla jätteiden sekaan ja palasin hostellille. Hengasin hostellin aulassa tovin, lykkäsin kuvat verkkoon ja vaivuin lukutuokion kautta unten maille.
Uudella hienolla Samsung WB650 digikamerallani otetut kuvat päivän häröilystä löytyvät täältä:
http://picasaweb.google.com/emaasalmi/NewYorkDay1?authkey=Gv1sRgCKvv4KPXjva_swE&feat=directlink
Matka alkaa
Jättimäinen Air Francen Airbus A380 laskeutui New Yorkiin tiistaina n. klo 16 paikallista aikaa. Suomessa kello jo 11 ja matkaa taitettu 13-14h. Katselin matkalaukkujen vuolasta virtaa hihnalle aika tovin. N. 540 ihmistä vetävään lentokonehirviöön mahtuu myös aika monta kapsäkkiä! Löysin lopulta oman laukkuni parin erheellisen virhenoston jälkeen. Kävi ilmi, että joku muukin käyttää mustaa Samsoniten matkalaukkua, outoa. Koko matka meni melko mutkitta. Kone oli ehkä hieman myöhässä, mutta muuten kaikki ok. Koneessa ruokakin (kanaa + riisiä ja jotain soossia) oli itse asiassa aika jees.
Otin kentältä keltaisen auton halvalle hostellilleni Central Parkin luoteispuolelle (Jazz on the Park Hostel, 36 106th Street). Matkalla ajettiin Harlemin melko mustien kujien lomasta. Majoitun erittäin budjetisti muhkuraisessa sängyssä, viisi muutakin randomheeboa vetävässä dormihuoneessa. Suihkusta tulee ainoastaan tulikuumaa (siis ihan perkeleen kuumaa) vettä, eikä vessan lukko näemmä toiminutkaan.. Vaikka majoitus on näinkin ankea, se maksaa kolmelta yöltä silti n. 100€. Halpaa tietysti älyttömiin hotellihintoihin verrattuna. Pysyin ylhäällä johonkin iltayhdeksään asti jonka jälkeen oli pakko luovuttaa ja painua pehkuihin.
Otin kentältä keltaisen auton halvalle hostellilleni Central Parkin luoteispuolelle (Jazz on the Park Hostel, 36 106th Street). Matkalla ajettiin Harlemin melko mustien kujien lomasta. Majoitun erittäin budjetisti muhkuraisessa sängyssä, viisi muutakin randomheeboa vetävässä dormihuoneessa. Suihkusta tulee ainoastaan tulikuumaa (siis ihan perkeleen kuumaa) vettä, eikä vessan lukko näemmä toiminutkaan.. Vaikka majoitus on näinkin ankea, se maksaa kolmelta yöltä silti n. 100€. Halpaa tietysti älyttömiin hotellihintoihin verrattuna. Pysyin ylhäällä johonkin iltayhdeksään asti jonka jälkeen oli pakko luovuttaa ja painua pehkuihin.
Subscribe to:
Posts (Atom)